Aila on kirjoittanut Oma tarina -osuuteemme mielipidekirjoituksen, joka on samaistuttavan totta. Nyt puhutaan lapsista, kasvattamisesta, vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista.

–

Todistamme paraikaa aikaa, jossa vanhempien läsnäolo ja kasvatusvastuu ovat uhkaavasti katoamassa. Vanhemmat tuntuvat antavan enemmän aikaa älylaitteilleen kuin lapsilleen. Tämä on johtanut siihen, että monet lapset kasvavat ilman selkeitä rajoja, turvaa tai vanhempien todellista läsnäoloa. Tämä on elintärkeää lapsen kehitykselle. Kun kotona ei ole rakkautta, rajoja ja järjestystä, lapset hakevat niitä muualta, usein huonoista lähteistä.

Lapsi oppii elämänsä perusasiat kotoa. Siellä hänen pitäisi oppia, mitä on kunnioitus, vastuu ja yhteisön arvot. Ilman tätä pohjaa lapsi astuu maailmaan ilman tarvittavia työkaluja. Jos kotona ei ole selkeitä rajoja tai vanhempien tukea, hän ei opi säätelemään omaa käytöstään, vaan etsii rajojaan ja hyväksyntää maailmasta, usein haitallisella tavalla. Tämä ilmenee levottomuutena ja rajojen kokeiluna koulussa, jossa opettajat eivät yksinkertaisesti kykene täyttämään vanhempien kasvatusvelvollisuutta.

Opettajilta vaaditaan paljon, mutta heidän keinonsa ovat rajalliset. Koulussa opettajilla ei ole aikaa tai mahdollisuuksia antaa jokaiselle lapselle sitä yksilöllistä tukea, jota hän ehkä tarvitsee. Heidän tehtävänsä on opettaa, ei kasvattaa. Valitettavasti yhä useammin opettajat joutuvat kuitenkin ottamaan kasvattajan roolin, mikä ei kuulu heidän toimenkuvaansa. Tämä vääristymä näkyy myös siinä, että viime kädessä lapsen käytöksen korjaaminen saattaa jäädä poliisin tehtäväksi, mikä on selvä merkki siitä, että ollaan jo liian pitkällä.

Jos lapsi ei koe olevansa rakastettu ja turvassa, eikä hänelle aseteta selkeitä rajoja, on epärealistista odottaa, että hän oppii kunnioittamaan muita ihmisiä ja toimimaan yhteiskunnassa vastuullisesti. Paha olo, jonka lapsi kokee, juontaa usein juurensa kodin ilmapiiristä – tai pikemminkin sen puutteesta.

Kaikki lähtee kotoa. Vanhempien rooli on korvaamaton, ja heidän tehtävänsä on tarjota lapselle turvallinen ja rakastava ympäristö, jossa on selkeät rajat. Älylaitteet eivät voi korvata tätä. Kodeissa on keskityttävä lasten todellisiin tarpeisiin – siihen, että he tuntevat olonsa nähdyksi ja kuulluksi, ja että he tietävät, mitkä ovat hyväksyttävän käytöksen rajat.

Ratkaisu tähän ongelmaan löytyy siitä, että apu ja tuki suunnataan koteihin. Vanhemmille on annettava resursseja ja tukea, jotta he voivat keskittyä lastensa kasvatukseen ja olla enemmän läsnä lapsen elämässä. Lapsen kasvattaminen on vaativa, mutta äärimmäisen palkitseva tehtävä. Kun vanhemmat ottavat kasvatusvastuunsa tosissaan, lapset voivat kasvaa tasapainoisiksi ja yhteiskuntaa kunnioittaviksi aikuisiksi. Kaikki paha olo voidaan ehkäistä, jos koti on turvallinen ja rakastava paikka.

Kasvatus on meidän yhteinen vastuumme, mutta se alkaa aina kotona. Yhteiskunnan pitäisi alkaa ”kasvattaa” vanhempia, jotta nämä voisivat kasvattaa lapsensa.

Aila Raatikainen