Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on selvittänyt verkkokaupoista ostettavien led-valaisinten turvallisuutta testauttamalla kolmetoista valaisinta. Tulokset olivat todella murskaavia. Ja vastuussa on vain ja ainoastaan kuluttaja itse.

Yksikään valaisin ei nimittäin ollut täysin määräysten mukainen. Seitsemän valaisinta voi aiheuttaa sähköiskun vaaran ja kolme näistä voi aiheuttaa lisäksi tulipalon vaaran.

Tämä selvisi

Tukes hankki testattavaksi kolmetoista kattoon upotettavaksi tarkoitettua led-spottivalaisinta valaisimia myyvistä suomalaisista ja kiinalaisista verkkokaupoista. Kiinalaisilla verkkokaupoilla oli suomenkieliset verkkosivut, joiden näkyvyys suomalaisten keskuudessa on lisääntynyt ja joista suomalaisten ajateltiin tekevän verkko-ostoksia.

Testattujen led-valaisimien joukossa ei ollut yhtään määräykset täysin täyttävää valaisinta. Kuudessa valaisimessa kolmestatoista oli puutteita ohjeissa tai asennuksiin liittyvissä ratkaisuissa, mutta ne olivat muutoin rakenteeltaan turvallisia. Seitsemän valaisimen sähköeristyksissä oli puutteita, jotka voivat aiheuttaa sähköiskun vaaran käyttötilanteessa. Kolme kiinalaisesta verkkokaupasta tilattua valaisinta voi aiheuttaa myös tulipalon vaaran, koska niissä oli käytetty liian ohuita johtimia. Vaarallisia valaisimia oli tarjolla sekä kotimaisissa että kiinalaisissa verkkokaupoissa.

-Testatuista led-valaisimista havaittiin, että mikäli niistä löytyi tuotemerkki ja valmistajan tiedot sekä muut vaaditut merkinnät, valaisimien turvallisuus oli varmemmalla pohjalla kuin sellaisissa valaisimissa, joista useat merkinnät tai tiedot puuttuivat kokonaan, kertoo ylitarkastaja Kimmo Hakala. Vastuullinen valmistaja uskaltaa nimetä valaisimen omakseen ja ottaa sen selvästi vastuulleen.

-Sanotaan, että eurolla saa usein euron tuotteen, joten kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin ostaa erityisen halpaa sähkölaitetta, Hakala muistuttaa. Testaustulostenkin perusteella halvoissa valaisimissa oli enemmän ja vakavampia puutteita kuin kalliimmissa.

Kuluttajan on muutenkin syytä olla tarkkana verkko-ostoksilla. Valaisimesta pitää olla riittävästi tietoa saatavilla, jotta kuluttaja voi varmistua valaisimen turvallisuudesta. Saatuaan tilaamansa tuotteen kuluttajan kannattaa varmistua siitä, että sai mitä tilasikin. Valaisimessa olevien tuotetietojen pitää vastata tilauksen yhteydessä siitä annettuja tietoja.

Vastuussa sinä itse!

Harva tiedostaa, että EU-alueen ulkopuolelta ostetulle tuotteelle ei EU:n alueelta löydy muuta vastuutahoa kuin ostaja itse. Valmistaja ja myyjä ovat toki näissäkin tapauksissa vastuussa tuotteestaan, mutta voi olla vaikeaa saada toisella puolen maailmaa sijaitseva yritys kantamaan vastuunsa käytännössä, jos jotakin ikävää tai odottamatonta sattuu. EU-alueelta ostetuilla sähkötuotteilla on aina olemassa maahantuoja tai valmistaja, joka vastaa tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja turvallisuudesta.

Tukes valvoo sähkölaitteiden turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta tarkastelemalla ja testauttamalla riskiperusteisesti markkinoilta hankittuja sähkölaitteita. Tukesin markkinavalvontarekisteri sisältää tiedot markkinoilta poistettaviksi tai takaisinvedettäviksi määrätyistä sähkölaitteista.