Tiistaina kuollut SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen, 30, kertoi kesän alussa julkisuuteen saaneensa munuaistaudin diagnoosin. Hän jättäytyi sairauslomalle.
Tauti diagnosoitiin Minimal change -nimiseksi.
Selvitimme mikä tauti on kysymyksessä.
Tällainen on minimal change -tauti
Minimal change -tauti on munuaissairaus, joka aiheuttaa nefroottisen oireyhtymän. Sairaus on yleisin nefroottisen oireyhtymän aiheuttaja lapsilla, erityisesti alle kuuden vuoden iässä. Lapsilla noin kahdeksankymmentä prosenttia nefroottisista oireyhtymistä johtuu tästä taudista. Aikuisilla sen osuus on pienempi, arviolta kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttia.
Nefroottinen oireyhtymä on useiden erilaisten munuaistautien aiheuttama oirekokonaisuus. Se ei ole itsenäinen sairaus vaan seuraus siitä, että munuaisten suodatuskyky häiriintyy, erityisesti glomerulusten eli munuaiskerästen tasolla.
Tauti on nimetty sen mukaan, että munuaiskudos näyttää valomikroskoopissa lähes normaalilta. Vasta elektronimikroskoopilla havaitaan podosyyttien eli munuaisten suodatussolujen jalkalisäkkeiden häviämistä, mikä heikentää glomerulussuodattimen toimintaa. Tämän seurauksena valkuaisaineita vuotaa virtsaan.
Sairauden tarkkaa syytä ei tunneta, mutta se on todennäköisesti immuunivälitteinen. T-solujen toimintahäiriön arvellaan johtavan sytokiinien vapautumiseen ja edelleen podosyyttien vaurioitumiseen. Minimal change -tauti voi ilmaantua ilman selvää syytä, mutta se voi myös liittyä infektioihin, allergisiin reaktioihin, lymfoomaan (erityisesti Hodgkinin tautiin) tai tiettyihin lääkkeisiin, kuten tulehduskipulääkkeisiin ja litiumiin.
Oireet johtuvat nefroottisesta oireyhtymästä. Tyypillisiä löydöksiä ovat runsas valkuaisvirtsaisuus, veren albumiinitason lasku, turvotukset erityisesti kasvoissa ja alaraajoissa sekä veren rasva-arvojen nousu. Virtsamäärä voi vähentyä. Verenpaine on useimmiten normaali, ja jos potilaalla esiintyy verenpainetta tai verta virtsassa, tulisi epäillä jotakin muuta glomerulustautia.
Lasten kohdalla diagnoosi voidaan yleensä tehdä ilman munuaisbiopsiaa, mikäli kliininen kuva on tyypillinen ja potilas vastaa hyvin kortikosteroidihoitoon. Aikuisilla tehdään lähes aina munuaisbiopsia muiden mahdollisten tautien poissulkemiseksi.
Hoidon perustana ovat kortikosteroidit, yleensä prednisoni tai prednisoloni. Lapsista valtaosa, noin yhdeksänkymmentäviisi prosenttia, saavuttaa remissiovaiheen kortisonihoidolla. Aikuisilla vaste on usein hyvä, mutta hoito kestää pidempään. Sairaus uusii usein, erityisesti lapsilla. Toistuvissa tai hoitoon reagoimattomissa tapauksissa käytetään immunosuppressiivisia lääkkeitä, kuten syklofosfamidia, takrolimuusia tai rituksimabia.
Ennuste on lapsilla erittäin hyvä. Uusimiset ovat yleisiä, mutta pysyvät munuaisvauriot harvinaisia. Aikuisilla tauti voi uusiutua tiheämmin ja vaatia pidempää hoitoa, mutta myös heidän pitkän aikavälin ennusteensa on useimmiten suotuisa. Mahdollisia komplikaatioita ovat muun muassa infektiot, veritulppariski ja kortikosteroidien haittavaikutukset, kuten osteoporoosi, diabetes ja ylipaino.