Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet merkittäviä eroja avo- ja avioliitosta leskeksi jääneiden kuolleisuudessa puolison kuolinsyyn perusteella.

Tutkimuksen mukaan kumppanin tapaturmainen kuolema lisää leskien kuolleisuusriskiä enemmän kuin sairausperäinen menetys.

Etenkin avoliitossa eläneiden kuolleisuus kasvaa selvästi puolison menetyksen jälkeen.

Avoliitossa eläneet kohtaavat muita enemmän taloudellista epävarmuutta ja heikompaa oikeudellista turvaa kumppanin kuoltua.

-Tämä voi selittää, miksi heidän kuolleisuusriskinsä on suurempi erityisesti odottamattoman menetyksen jälkeen, dosentti Marko Korhonen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo.

Havainto siitä, että tapaturmainen kuolinsyy lisää kuolleisuutta enemmän avoliitosta leskeksi jääneillä kuin avioliitosta leskeksi jääneillä, on uusi.

-Se korostaa tarvetta tarkastella sosioekonomisen aseman ja heikentyneen oikeudellisen suojan roolia kuolleisuuteen vaikuttavina mekanismeina, Korhonen sanoo.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee näin laajasti kumppanin kuolinsyyn merkitystä vertailemalla avo- ja avioliitossa eläneiden leskien kuolleisuutta.

Tulokset osoittavat myös, että uuden parisuhteen muodostaminen vähentää kuolleisuutta verrattuna yksin elämiseen. Uusi parisuhde, erityisesti avioliitto, on yhteydessä selvästi pienempään kuolleisuuteen sekä naisilla että miehillä.

Tutkimus perustuu koko Suomen väestön kattavaan pitkittäisaineistoon, jossa oli mukana kaikkiaan 318 351 sekä avo- että avioliitossa elänyttä 40–65-vuotiasta. Heitä seurattiin vuosina 1995–2020.

Kuolleisuutta tarkasteltiin 20 vuotta kumppanin kuoleman jälkeen, ja verrokkina oli samanikäinen ja muilta ominaisuuksiltaan mahdollisimman samankaltainen henkilö, jonka kumppani eli tuona ajanjaksona.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, millaisessa kuolleisuusriskissä avio- ja avoliitosta leskeytyneet ovat, kun heidän kumppaninsa on menehtynyt tapaturmaisesti tai luonnollisen kuoleman kautta. Tulokset tarjoavat tärkeää taustaa hyvinvointi- ja terveyspalveluiden suunnitteluun.

-Tutkimuksen havaintoja voidaan hyödyntää siten, että leskeksi jääneille tarkoitetut tukitoimet räätälöidään riippuen puolison kuolinsyystä ja parisuhteen luonteesta, jotta tuki voidaan kohdentaa suurimmassa vaarassa oleville, Korhonen sanoo.

Avoliitoissa eläneet lesket tarvitsevat erityistä tukea, koska heillä on usein heikompi sosioekonominen asema ja vähemmän oikeudellisia turvaelementtejä kuin aviopuolisoilla. Tapaturmaisen menetyksen kokeneet hyötyisivät varhaisesta psyykkisestä ja sosiaalisesta tuesta. Mielenterveyspalvelut, eläkejärjestelmät ja leskenetuudet voitaisiin tutkimuksen perusteella kohdentaa aiempaa paremmin riskiryhmiin.