Suomessa on todettu viikon 3 aikana arviolta 52 000 uutta koronavirustapausta, kun edellisen viikon aikana vastaava luku oli 57 000.
Covid-19-potilaiden määrä tehohoidossa on vähentynyt, mutta muussa erikoissairaanhoidossa pysynyt valtakunnallisesti ennallaan. Kolmansien rokoteannosten ottaminen on erityisen tärkeää 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille, THL korostaa.
Kahden viimeisen kalenteriviikon aikana (10.–23.1.) uusia tartuntoja ilmaantui 1963 sataatuhatta asukasta kohden. Sitä edeltävillä kahdella viikolla tartuntoja ilmaantui 1834 sataatuhatta asukasta kohden.
Erikoissairaanhoidossa oli 26.1. yhteensä 350 potilasta, kun 19.1. heitä oli 363. Teho-osastoilla oli 26.1. 48 potilasta, kun viikko sitten potilaita oli 64. Viikon 3 aikana uusia potilaita teho-osastoille tuli 33, mikä oli selvästi vähemmän kuin kahden edeltävän viikon aikana, jolloin tehohoitoon tuli 60−61 uutta potilasta.
Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla potilasmäärä on pysynyt samalla, korkealla tasolla: 26.1. potilaita oli 302, kun viikkoa aiemmin määrä oli 299. Erikoissairaanhoidossa vuodeosastoilla olevista koronapotilaista arviolta 24 prosenttia oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn takia. Teho-osastojen koronapotilaista tämä osuus oli 17 prosenttia.
Tautiin liittyviä kuolemia oli 26.1.2022 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 894. Kahden viikon eli 14 vuorokauden aikana (13.–26.1.) ilmoitettiin yhteensä 206 menehtynyttä, joista 86 prosenttia oli yli 70-vuotiaita.
Tartuntoja havaitaan edelleen paljon myös rokotetuilla henkilöillä, mutta rokotusten teho vakavaa tautia vastaan on kuitenkin erittäin hyvä, THL korostaa. Rokottamattomat ovat syys-joulukuun aikana päätyneet covid-19-tartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 14 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 27 kertaa todennäköisemmin kuin kaksi kertaa rokotetut. Kolmansien annosten ottamista suositellaan erityisesti 60 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville.
Suomessa 26.1. mennessä 18 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 86,7 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 84,1 prosenttia on saanut vähintään kaksi rokoteannosta ja 51,4 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta. Viimeisen viikon aikana (20.–26.1.) kolmannen rokoteannoksen kattavuus on kasvanut arviolta 6,7 prosenttiyksiköllä. Kattavuuden kasvu on jonkin verran hidastunut, sillä edellisen viikon aikana kolmannen annoksen kattavuus kasvoi 9,2 prosenttiyksiköllä.
Viikolla 3 tehtiin yli 164 000 testiä, joista positiivisia oli noin kolmannes. Luvut ovat samaa luokkaa kuin edellisellä viikolla. Tehollista tartuntalukua ei tällä viikolla raportoida, koska tartuntojen ilmaantuvuuden muutosta on vaikea erottaa rekisteröinnin muutoksista ja koska sairaalahoitoa koskevien tietojen siirtymisessä on ollut puutteita.
Leviämisalueiden tunnusmerkit täyttyvät edelleen koko Suomessa.