Vaihdevuodet vaikuttavat Suomessa reilusti yli puolen miljoonan työssäkäyvän naisen terveyteen ja hyvinvointiin. Tästä huolimatta vaihdevuosioireita ei aina tunnisteta ja oireita vähätellään, kertoo Terveystalon tuore kyselytutkimus. Tämä johtaa osaltaan siihen, että monet jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa.
Vaihdevuosista ei puhuta tarpeeksi. Tätä mieltä oli Terveystalon kyselytutkimuksessa 77 prosenttia vaihdevuosi-ikäisistä naisista. 59 prosenttia koki, että vaihdevuosia ja niiden oireita vähätellään yhteiskunnassa.
Vain viisi prosenttia naisista oli sitä mieltä, että vaihdevuosiin ei liity minkäänlaista stigmaa tai häpeää leimautumisesta.
Terveystalon gynekologi ja synnytys- ja naistentautiopin dosentti Anna-Mari Heikkinen näkee nämä tulokset merkkinä siitä, että vaihdevuodet ovat yhteiskunnassa edelleen tabu.
– Meillä kaikilla on yhteinen asenneongelma. Vaihdevuodet ei ole mikään mummotauti niin kuin yhä kuulee puhuttavan. Kyse on 40–60-vuotiaista naisista, joista moni on parhaassa työiässä ja aktiivisessa elämänvaiheessa. Jotta mielikuvat muuttuisivat, vaihdevuosista on keskusteltava avoimesti ja neutraalisti. Vaihdevuosioireita ei tule vähätellä eikä niistä kuulu kärsiä, vaan oireita voi ja kannattaa hoitaa. Hoidolla voi olla valtavan iso merkitys naisten hyvinvoinnille ja elämänlaadulle, Heikkinen painottaa.
Kaksi kolmesta ei osannut yhdistää oireitaan vaihdevuosiin
Tiedon puute näkyy siinä, että vaihdevuosioireita ei tunnisteta: kaksi kolmesta tutkimukseen osallistuneesta vaihdevuosi-ikäisestä naisesta ei osannut yhdistää oireitaan vaihdevuosiin. Moni koki jääneensä ilman tietoa ja hoitoa.
Oireita ei aina tunnisteta myöskään terveydenhuollossa. Heikkisen mukaan perinteinen kuva vaihdevuosista ja niiden oireista vaatii päivittämistä.
– Vaihdevuosioireiden hoidossa on perinteisesti keskitytty liikaa hikoiluun, kuumiin aaltoihin ja viisikymppisiin naisiin. Todellisuudessa oireet ovat paljon moninaisemmat, ja myös ikähaitari on laajempi kuin aiemmin on ajateltu. Esivaihdevuosioireet voivat alkaa jo nelikymppisillä ja oireet jatkua vuosikymmeniä, siis hyvin suuren osan naisen elämästä, Anna-Mari Heikkinen kuvailee.
Terveystalon kyselytutkimuksessa yleisin vaikeana koettu vaihdevuosioire oli unihäiriöt tai väsymys (68%). Niitä vastaajat myös pitivät yllättävimpinä. Muita yllättäviksi koettuja oireita olivat muun muassa lihas- ja nivelkivut sekä muistiin liittyvät ongelmat.
Lähes puolet vastaajista kertoi kokeneensa hankalia muistin ja keskittymiskyvyn heikentymisen, aloitekyvyttömyyden ja aivosumun oireita.
Oireet syytä tunnistaa paremmin
Terveystalossa on tänä vuonna lähdetty kouluttamaan terveydenhuollon ammattilaisia vaihdevuosioireiden tunnistamisesta. Vuoden aikana on pidetty toistakymmentä vaihdevuosiaiheista koulutusta lääkäreille ja muille ammattilaisille työterveyshoitajista psykologeihin, fysioterapeutteihin ja univalmentajiin.
Anna-Mari Heikkisen mukaan myös tekeillä oleva kansallinen vaihdevuosioireiden Käypä hoito -suositus pyrkii siihen, että vaihdevuosia osattaisiin tulevaisuudessa hoitaa terveydenhuollossa nykyistä laajemmin.
– Olen monesti nähnyt vastaanotoillani sen, miten naiset sinnittelevät ja hoitavat kaikki muut elämänsä osa-alueet tunnollisesti, mutta jostain syystä oma hyvinvointi tulee viimeisenä. On tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset osaavat nykyistä laajemmin tunnistaa nämä oireet ja tarjota oikeanlaista hoitoa, Heikkinen sanoo.
Terveystalon tekemään kyselytutkimukseen vastasi 700 vaihdevuosi-ikäistä 40–59-vuotiasta naista, jotka kokevat tai ovat kokeneet vaihdevuosioireita. Kyselytutkimus toteutettiin Cambrissa kesäkuussa 2024.