Uusperheiden hyvinvoinnin muutoksia poikkeusolojen aikana on selvitetty tutkimuksella.

Uusperhe.fi on valtakunnallinen uusperheiden hyvinvointia edistävä asiantuntijayritys.
Sen suorittaman tutkimuksen mukaan uusperheellisten perhe-elämä on huonontunut 27 prosentilla vastaajista, kun taas 19 prosenttia kokee perhe-elämän parantuneen koronaepidemian aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sai uusperhettä koskevista ohjeistuksista arvosanaksi 2,8 arvosteluasteikolla 1-5.

Tutkimus toteutettiin 13-27. huhtikuuta valtakunnallisena kyselytutkimuksena, ja siihen osallistui 806 henkilöä. Kohderyhmänä olivat uusperheelliset aikuiset. 97 prosenttia vastaajista oli naisia ja 88 prosenttia vastaajista oli elänyt uusperheessä enemmän kuin kaksi vuotta.

Tutkimuksen päätulos on se, että vain 20 prosenttia vastaajista on pystynyt sopimaan sovussa lasten hoidosta toisen biologisen vanhemman kanssa korona-aikana. THL:n ohjeistus uusperheistä on koettu osittain ympäripyöreäksi ja liian tulkinnanvaraiseksi, josta ei ole hyötyä, kun näkökannat ovat erilaiset. THL saa uusperheiden ohjeistuksesta arvosanaksi 2,8 arvosteluasteikolla 1-5. Osaa vastaajista ohjeistus ei ollut tavoittanut lainkaan.

Uusperheen ja entisten puolisojen välit ovat huonontuneet 20 prosentilla ja seitsemällä prosentilla ne ovat muuttuneet erittäin riitaisiksi. Välejä perheiden välillä kiristää erityisesti erilaiset näkemykset ohjeistuksista.

Uusperheasiantuntija ja terapeutti Taru Meritie kertoo, että tulokset ovat odotetunlaiset:

-Niissä perheissä, joissa suhde eksään on ollut riitaista tai pinnan alla on ollut sanoittamattomia riitoja, koronakriisi nostaa ne esiin. Luottamuksen ja arvostuksen puute nousevat näkyvimmin pintaan. Perheet pohtivat myös, mikä on aidosti lapsen etu, ja kun kyse on terveysuhasta sitä, kuinka suojellaan kaikkia mahdollisimman hyvin. Ristiriitaa ovat aiheuttaneet erityisesti erilaiset tulkinnat viranomaisohjeistuksista. Ihmiset kyselevät, miten toimia: Aikuisilla on halu toimia oikein, kun vain tiedetään, mikä on oikein.

Jo olemassa olevat haasteet ovat myös osissa perheissä kiristyneet, mutta toisilla vaikkapa harrastusten poisjäänti on auttanut yhdessä tekemisen kulttuuria ja uusperheen keskinäisen dynamiikan positiivista löytymistä.

27 prosenttia vastaajista kertoi, että lapset ovat olleet enemmän korona-aikana uusperheessä, kun taas 14 prosentilla lasten luonapitoaika on vähentynyt. Vastaajista 24 prosenttia osallistuu myös puolison lasten koulunkäynnin avustamiseen, ja uusperheen sisällä korona-ajan negatiivinen vaikutus on ollut pienempi.

Muutamia kommentteja aiheesta:


”Mielestäni olisi ollut virallisissa ohjeissa hyvä tarkentaa, että myös bonusvanhemmilla ja näiden lapsilla on oikeus olla turvassa virukselta. Joka paikassa on korostettu lapsen oikeutta tavata vanhempaansa, mikä toki on hyvä, mutta taas unohdetaan bonusvanhemman ja mahdollisten yhteisten lasten oikeudet – olisi hyvä, jos olisi tuotu selkeästi ilmi, että KAIKKI osapuolet tulee ottaa huomioon, kun mietitään, millaisessa tilanteessa lapset vaihtavat kotia tai milloin olisi parempi välttää kontaktia.”

”Ohjeet ovat olleet ympäripyöreitä, ehkä olisi kaivannut selkeämpää linjausta mitä suositellaan.”

”Tilanne riistäytyi käsistä ja olimme eron partaalla. Korona oli vain lopullinen niitti. Minut sivuutettiin jälleen ja kaikkien muiden mielipide oli oikeampi. Nyt työstämme asioita pariterapiassa.”

”Perheemme on uuden tilanteen edessä muotoutunut meidän perheeksi, kun on oltu yhdessä ja ehditty muodostaa rutiineja, kuten yhteinen ruokailu, jonka ääressä keskustellaan, sovitaan ja esitetään omia toiveita – ja kuunnellaan. Ilman jatkuvaa juoksemista paikasta ja harrastuksista toiseen, ilman ulkopuolisten sekaantumista vaatimuksineen on rauhoittanut kaikkien mieltä ja antanut tilaa jokaiselle olla oma itsensä niin kuin tässä perheessä tykätään elää.”

”Viranomaisten ohjeet tuli, mutta myöhään suhteessa uusperheiden yleisyyteen ja siihen, että kohderyhmä on usein riitaista ja näkökantoja riittää. Lisäksi on absurdia lähteä pelkästään tapaamisoikeus edellä suosittelemaan, että kannattaa neuvotella yhteistyössä – riitaisissa perheissä ei onnistu neuvotellen edes perusasiat, saati turvallisuuteen liittyvät.”

ETÄLÄÄKÄRI – edullinen ja aina lähelläsi, Klinikka Lux

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.

BVPR