Pienituloiset yksinhuoltajaäidit pelkäävät usein, että köyhyys siirtyy pysyväksi osaksi heidän lastensa elämää. Äidit haluavat, että lapsilla olisi elämässään asiat paremmin. Estääkseen tämän he saattavat panostaa lapsiinsa oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Asia selvisi tutkimuksessa, jossa analysoitiin 31 köyhyyttä kokeneen yksinhuoltajaäidin haastattelua. Haastateltujen äitien lasten ikä vaihteli taaperoista aikuisiin. Muutaman äidin lapset olivat olleet sijoitettuna kodin ulkopuolelle.

”Äitejä pelottavat myös köyhyyteen liitetyt kielteiset leimat. Yhteiskuntakelpoisten kansalaisten kasvattaminen on keino vastustaa näitä ennakkoluuloja ja saada arvostusta muilta ihmisiltä”, kertoo tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola THL:stä.

Vaakakupissa hyvä vanhemmuus ja pienet tulot

Pyrkiessään olemaan hyviä vanhempia, yksinhuoltajat tekevät valintoja, joista osa on vastakkaisia sosiaaliturvajärjestelmän tavoitteiden kanssa. He voivat esimerkiksi päättää jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan sen sijaan, että menisivät pienipalkkaisiin töihin. 

Sosiaaliturvajärjestelmällä on toki muitakin tavoitteita kuin äitien patistaminen töihin.

”Tutkimuksemme osoittaa, että pienikin lisätuki esimerkiksi lasten harrastuksiin voi vahvistaa pienituloisten äitien valmiuksia onnistua kasvatustehtävässään haluamallaan tavalla ja auttaa ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen katkaisemisessa”, sanoo tutkimusprofessori Heikki Hiilamo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta THL:stä.

Viisi asiaa, jotka auttavat yksinhuoltajia selviämään arjesta

Tutkimuksessa havaittiin viisi seikkaa, jotka voivat auttaa tai estää yksinhuoltajia selviytymään arjessa. 

  • Sosiaaliturva luo toimeentulon perustan, mutta sen nöyryyttäviltä tuntuvat käytännöt voivat hankaloittaa arkea. 
  • Yhteisöllisiä toimintavalmiuksia syntyy esimerkiksi silloin, kun naapurit vaihtavat keskenään tiskivuoroja leipäjonokäynteihin tai kokoontuvat hoitamaan yhteistä viljelypalstaa. 
  • Vanhemmilla on ulottuvillaan mahdollisuuksia, kuten päivisin järjestettävät maksuttomat harrastukset ja lapsen koulunkäynnin tukeminen, jotka voivat kuitenkin jäädä hyödyntämättä kiireen takia. Pienituloisella yksinhuoltajalla tämä vaikuttaa pohdintaan siitä, jäädäkö kotiin vai mennäkö töihin.
  • Riittävät tulot auttaisivat tukemaan lapsia taloudellisesti aikuisinakin, mutta pitkään työelämästä pois olleiden äitien on vaikea työllistyä ja eläke jää pieneksi.  
  • Henkiset tai fyysiset mahdollisuudet irrottautua huolien täyttämästä arjesta ovat tärkeitä, jotta vaikeudet eivät kasaudu mielenterveyden ongelmiksi. Jos lomaan ei ole varaa, irrottautumista palvelevat satunnaiset törsäyspäivät ja haaveilu.

Jotta yksinhuoltajat voisivat kunnolla hyödyntää omia valmiuksiaan, sosiaalialan ammattilaisten on osattava tukea niitä.

”Palveluista ja perusturvasta saa enemmän irti, jos ihminen on myös muutoin osallisempi omassa elämässään, yhteisössään ja yhteiskunnassa. Oman potentiaalin saavuttamiseksi tarvitaan myös muilta saatua arvostusta, merkityksellisyyden kokemuksia, tasa-arvoisia kohtaamisia ammattilaisten kanssa ja irtiottoja arjesta. Nämä tekijät ovat keskeisiä osallisuuden kokemuksessa”, Isola tulkitsee tutkimuksen löydöksiä.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Sokra-koordinaatiohankkeen, Kelan tutkimusosaston ja Kunnallisalan kehittämissäätiön kanssa. Sokra-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.