Erityisherkkyydestä on tullut viime aikoina lähes muotidiagnoosi. Mitä se kertoo yhteiskunnastamme?
-Ihmiset oppivat hyödyntämään erilaisia leimoja ja puhetapoja tullakseen kuulluksi, sanoo tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden professori Kristiina Brunila Helsingin yliopistosta Souli-verkkomedialle.
Joitakin vuosia sitten esillä olivat ujot ja sitten kiltit, kunnes mediatilan valtasivat introvertit. Nyt näkyvillä ovat erityisherkät.
Oikeus olla sellainen kuin on
Arvioidaan, että jopa viidennes ihmisistä aistii arjen virikeympäristön tavanomaista herkemmin. Median perusteella luulisi, että herkkiä on vieläkin enemmän.
Termin lanseeranneen yhdysvaltalaispsykologin Elaine Aronin teokset Erityisherkkä lapsi ja Erityisherkkä ihminen ovat myydyimpiä tietokirjoja. Kirjailija Anja Snellman käsittelee aihetta tuoreessa Antautuminen-teoksessaan. Juontaja Anne Kukkohovi avautuu herkkyydestään Me Naisille.
-Herkkyys ei ole ollut arvostettu ominaisuus, ja moni on sitä hävennyt. On tärkeä sanoa ääneen, että on normaalia olla herkkä ja että on oikeus olla sellainen kuin on, hyvinvointivalmentaja Elina Akola sanoo.
Hän luennoi aiheesta ympäri maata, täysille saleille.
Ongelma puetaan diagnoosiin
Tutkija Kristiina Brunilakaan ei kummastele sitä, että erityisherkkyydestä puhutaan. Se istuu länsimaissa yhä vahvistuvaan terapeuttiseen eetokseen, jossa yhteiskunnallisia asioita ja ihmisten toimintaa tulkitaan populaarista psykologiasta käsin.
-Vahvasti yksilöön suuntautuvat luokittelut ja leimat ovat helppoja, yksilöön tärähtäviä selitysmalleja monimutkaisessa ja eriarvoistuvassa yhteiskunnassa, jossa ei haluta kohdata ongelmia yhteiskunnallisina, tutkija sanoo.