Vuosikausia leikkaus- ja komplikaatiokierteessä kamppaillut, ampumatragediassa haavoittunut poliisi Heidi Foxell ei voi kuin todeta, ettei vuosi ole alkanut hyvissä merkeissä hänen kohdallaan.
Hän kertoo joutuneensa auto-onnettomuuteen.
Heidi kertoo törmänneensä toisen auton perään. Sekava tilanne tapahtui niin, että hän joutui väistämään liittymästä tulevaa autoa jostain syystä väistämässä olevaa ja lähes pysähtynyttä autoa.
Heidi jarrutti, mutta jarrutusmatka ei tuntunut riittävän. Heidi teki väistöliikkeen oikealle levikkeelle. Siellä oli kuitenkin pysähtyneenä toinen auto. Oma auto kuitenkin liukui ja liukui ja törmäsi toiseen autoon.
Onneksi Heidi sanoo selvinneensä vain henkisellä krempalla. Heidi oli matkalla luennoimaan, mutta luento tuli luonnollisesti perua.
