Hausmylly-yhtyeestä tuttu Hannu ”Enzo” Pulkkinen on elänyt puolisonsa Mia Pulkkisen kanssa vakavien sairauksien keskellä. Molemmat sairastivat syöpää, ja lokakuussa Mia kertoi Comolle Enzon siirtyneen palliatiiviseen hoitoon.
Omasta voinnistaan Mia kertoi tuolloin valoisammin. Vielä tiistaina hän kirjoitti Facebookissa menevänsä kuulemaan syöpäkontrollin tuloksia.
Perjantaina 6. marraskuuta Enzo julkaisi suru-uutisen. Mia oli kuollut 54-vuotiaana.
– Rakas vaimoni, aviopuolisoni Mia Helen kuoli viime yönä pitkäaikaisen sairauden murtamana, Enzo kirjoittaa Instagramissa.
Enzo ei heti herättyään ymmärtänyt tapahtunutta. Hän jutteli vaimolleen ja luuli tämän vielä nukkuvan, kun vastausta ei kuulunut. Hän aikoi antaa Mian levätä kahvinkeiton ajan.
IS: Hausmylly-yhtyeen Enzon syöpä uusiutui – sitten Mia-vaimo sai ikävän tiedon
Suomalainen musalegenda siirtyi palliatiiviseen hoitoon
Myöhemmin selvisi, että Mia oli menehtynyt. Kotiin saapuivat ambulanssi ja poliisi.
Mialla oli todettu rintasyöpä vuonna 2020 ja myöhemmin melanooma, joka oli levinnyt imusolmukkeisiin ja osittain luustoon. Vielä huhtikuussa 2026 molempien puolisoiden syöpien eteneminen oli pysähtynyt. Syksyllä Enzon sairaus kuitenkin eteni, eikä parantavia hoitoja enää ollut tarjolla. Hän elää nyt palliatiivisessa hoidossa.
Enzo ja Mia olivat yhdessä kahdeksan vuotta. Nyt Enzon seurana kotona on pariskunnan Misu-kissa.

