Laulaja Eija Kantola, 60, on jättänyt keikat loppuvuodeksi ja keskittyy nyt toipumiseen.
Pitkään vaivanneet polvet leikattiin keskiviikkona 14. lokakuuta.
Laulaja Eija Kantola, 58, kuukauden sairauslomalla – iso leikkaus
Nivelrikon kanssa Eija on elänyt jo parikymppisestä. Keväällä 2024 häneltä leikattiin molemmat lonkat.
Polvioperaation jälkeen ensimmäinen yö sujui hyvin. Torstaina oli tarkoitus nousta jaloilleen fysioterapeutin avulla, mutta liikkeelle lähteminen ei olekaan ollut niin helppoa.
– Ei nyt ihan lähtenyt vielä toi kävelyhomma käyntiin ton häkkyrän kanssakaan, mutta otin ehkä kolme askelta eteenpäin ja kolme taaksepäin, Eija kertoo Instagram-videollaan.
Eijaa on huimannut, pyörryttänyt ja hän on oksentanut. Hän epäilee oireiden johtuvan hänen saamastaan opioidilääkkeestä.
Huimaus esti myös vessatuoliin siirtymisen. Virtsakatetri oli jo poistettu, joten laulajan oli virtsattava makuultaan alusastiaan. Kokemus oli hänen mukaansa yksi elämän eksoottisimmista.
Levossa kivut ovat pysyneet kurissa, mutta kuntoutusharjoitukset ovat olleet kivuliaita. Kävelyä on tarkoitus kokeilla uudelleen perjantaina.
Eijan keikkakalenterissa on seuraava merkintä tammikuussa 2027. Silloin hän esiintyy Kanariansaarilla.
