Suomessakin on myynnissä nuudeleita, joihin liittyvä tuotemerkki on noussut esiin Euroopan salmonellselvityksessä.

Suomessa ei ole kuitenkaan ECDC:n listauksen perusteella todettu ainakaan toistaiseksi salmonellatapauksia, jotka liittyisivät maustettuihin pikanuudeleihin.

ECDC:n mukaan tapauksia on vahvistettu toista sataa marraskuun 2025 ja kesäkuun 2026 välillä. Sairastuneita on raportoitu muun muassa Virossa, Ruotsissa, Latviassa, Liettuassa, Saksassa, Tanskassa ja Norjassa.

Tapaukset ovat koskeneet pääosin lapsia ja nuoria aikuisia. Ainakin 49 sairastunutta on tarvinnut sairaalahoitoa.

ECDC ja EFSA arvioivat, että tapaukset liittyvät todennäköisesti saman tuotemerkin maustettuihin nuudelituotteisiin. Viranomaiset eivät ole nimenneet tuotemerkkiä, mutta tuotteet liittyvät ukrainalaiseen valmistajaan.

Valmistaja Reeva Foods on itse kertonut Salmonella Stanley -löydöksestä pikanuudelien erässä. Salmonella Stanley on Salmonella enterica -bakteerin muunnos.

Yhtiön mukaan saastunutta erää on myyty Baltian maissa. Erät on vedetty pois markkinoilta.

Viranomaisten mukaan tuotteita ei pidä syödä niissä maissa, joissa takaisinvedot on tehty.

Reeva-tuotteita on myynnissä myös Suomessa.

Lähteet: MTV, ECDC, EFSA, Reeva Foods