Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että Suomessa tutkitaan tällä hetkellä kahta koronatapausta, joita epäillään omikronvirusmuunnoksiksi.

Molemmissa tapauksissa tartunnan saaneella on kontakti ulkomaille.

Paikalliset viranomaiset ovat määränneet sairastuneet eristykseen ja kartoittaneet heidän kontaktinsa.

Variantin varmistamiseksi näytteet epäillystä omikronvariantista tutkitaan ja määritellään. Tulosten saaminen kestää muutamia päiviä.

Havaitussa kahdessa tapauksessa epäilyt virusmuunnoksesta liittyvät PCR-testitulokseen, jossa on tunnistettu S-geenissä oleva deleetio. Vastaavaa deleetiota on esiintynyt myös muilla koronaviruksen varianteilla.

Ensimmäiset havainnot omikronvirusvariantista on tehty marraskuussa Etelä-Afrikassa, Botswanassa sekä Hongkongissa. Nyt tapauksia on löydetty jo useista eri maista, myös Euroopasta.

-Parhaillaan selvitetään, millainen mahdollinen leviämispotentiaali uudella variantilla on maailmanlaajuisesti. Vielä ei myöskään ole tietoa, pystyykö uusi variantti kiertämään koronarokotteiden tai sairastetun taudin kautta saatua immuunisuojaa, sanoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:stä.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon.

Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.