Oma tarina -palstalla julkaistaan nyt Sampan mielipidekirjoitus. Hän ihmettelee miten suomalaismiehet voivat olla niin kauheita suustaan.

—

Facebookin kommenttikenttiä lukiessa tulee välillä mieleen, että ihmisillä on nykyään aivan käsittämätön tarve olla ilkeitä toisilleen.

Joku kertoo onnistumisestaan, ja pian paikalle ilmestyy ihminen vähättelemään. Joku julkaisee kuvansa, jolloin pitää jo sännätä arvostelemaan ulkonäköä.

Jos julkisuudesta tuttu ihminen kertoo elämästään, kommenttikentästä löytyy nopeasti joku, joka tietää hänen olevan tyhmä, ruma, turha tai muuten vääränlainen.

Ainakin sanotaan, että miksi tuo kertoo syövästään, on minullakin ollut.

On, mutta sinä et ole julkkis – ja julkkisten tarinoista ihmiset saavat rohkaisua ja myötäelävät niitä, koska julkut ovat ennestään kiinnostavia ihmisiä, kuin ”yleisiä” sukulaisia.

Monesti kommentissa ei edes oteta kantaa itse asiaan. Tarkoituksena näyttää olevan yksinkertaisesti tölväistä.

Olen kiinnittänyt huomiota myös yhteen asiaan: yllättävän usein kaikkein kärkkäimpien kommenttien takana näyttää olevan mies.

Tämä on tietenkin oma havaintoni, eikä naisia voi julistaa Facebookin hyvän käytöksen kukkasiksi. Ilkeillä osaavat kaikki.

Verkossa mahdollinen nimettömyys voi lisätä trollaamista eli ikävien asioiden jauhantaa. Asia on tietekin näin. Kun toinen ihminen ei seiso metrin päässä katsomassa silmiin, niin suusta – tai tässä tapauksessa näppäimistöltä – lähtee helpommin sellaista, mitä kasvotusten ei tulisi sanottua.

Facebookissa ei tämäkään nykyisin hillitse. Kommentin vieressä saattaa olla kirjoittajan oikea nimi ja kasvokuva. Silti estot katoavat.

Mistä se johtuu?

Yksi selitys voi olla yksinkertaisesti se, ettei kommentin kohde tunnu ruudulla aivan samalla tavalla oikealta ihmiseltä. Näkee nimen ja kuvan, mutta ei ilmettä eikä reaktiota. Ei tule sitä kiusallista hiljaisuutta, joka syntyisi, jos sanoisi saman asian ihmiselle kahvipöydässä.

Toinen syy saattaa olla huomion hakeminen. Ilkeä kommentti erottuu helposti. Provosoimalla saa vastauksia tai tykkäyksiä, ehkä vastaväitteitä. Pienikin kommenttiketju voi antaa tunteen siitä, että nyt minut huomataan.

Trollaajat ovatkin siis huomionkipeitä, eivätkä siis ihan tasapainossa.

Miesten kohdalla mietin myös kilpailua. Onko joillekin meistä vaikeaa nähdä toisen menestyvän? Silloin on helppo yrittää vetää toinen vähän alemmas. Jos itse ei koe voivansa nousta, ehkä toisen pudottaminen tuntuu hetken samalta asialta.

Kaikkea ei silti tarvitse selittää psykologialla.

Joskus ihminen käyttäytyy huonosti yksinkertaisesti siksi, että siihen annetaan mahdollisuus.

Facebookissa voi kirjoittaa viidessä sekunnissa jotain, jonka kohde muistaa viisi vuotta. Kirjoittaja itse on saattanut unohtaa koko asian ennen iltauutisia.

Kuulehan sinä juuri siinä.

Ennen kommentin lähettämistä voisi tehdä hyvin yksinkertaisen testin.

Sanoisinko tämän samalle ihmiselle kasvotusten?

Jos vastaus on ei, ehkä sitä ei tarvitse kirjoittaa Facebookiinkaan.

Samppa Talonen