Televisiosta tuttu huutokauppakeisari Aki Palsanmäki on saanut huojentavia uutisia syksyisestä keuhkosyöpäleikkauksestaan.
Syöpä on saatu kokonaan pois, eikä se ole levinnyt. Aki kertoo asiasta tämän päiväisessä Seiska-lehdessä.
Aki kuvailee uutista parhaaksi mahdolliseksi joululahjaksi.
Yllätyspaluu Suomeen kesken Espanjan talvikauden
Aki kertoo silti, että kipuja on. Ne eivät johdu kasvaimesta vaan itse leikkausoperaatiosta.
– Keuhkojen kohta vatsan alueella on vielä hellä ja sen tuntee, kun laittaa esimerkiksi paitaa päälle. Samoin kohta tuossa kupeessa, mistä kulki letku keuhkoihin, juilii yhä. Aki kertoo Seiskan haastattelussa.
Vaikka Aki ja Heli Palsanmäki suunnittelivat viettävänsä koko talven Espanjan auringossa, he ovat yllättäen palanneet jouluksi kotitiluksilleen Uuraisille. Asiasta kertoi tänään tuoreeltaan Heli somepäivityksessään.
Heli ei paljastanut mistä on kyse.
-Meille tuli pari muuttujaa! Vielä viime viikolla valmisteltiin joulua Espanjassa, mutta joulu meneekin täällä lumitöissä, hän toteaa somessaan.