Uutistoimisto Reuters kertoo Britannian terveysviranomaisten ja Oxfordin yliopiston yhteistyönä tekemästä tutkimuksesta, jossa rokotteiden tehoa on tutkittu deltavarianttiin.

Tutkimuksen mukaan sekä Pfizer-BioNTech- että AstraZeneca-rokotteen teho heikkenee jo kolmen kuukauden jälkeen deltavariantin kohdalla.

Tutkimus kertoo, että jos henkilö on rokotettu kahteen otteeseen, hän voi odottaa kolme kuukautta toisen annoksen ottamisen jälkeen deltaa vastaan enää 61-75-prosenttista suojaa. Pfizer-BioNTech-rokotteella se oli 75-prosenttinen.

Tutkimuksessa käsiteltiin 2,5 miljoonaa nenänielunäytettä 380 000 ihmiseltä. Tutkimus tarvitsee vielä vertaisarviointia.

Rokotteiden teho heikkeni sitä mukaa mitä vanhemmasta ihmisestä oli kyse. Muutos nähtiin alkaen 35-vuotiaissa rokotetuissa.

Oxfordin yliopiston tutkija Koen Pouwels toteaa uutistoimisto Reutersille, että tämänhetkiset rokotteet soveltuvat todennäköisesti parhaiten vakavien tautimuotojen ehkäisemiseen eivätkä niin ikään tartuntojen estämiseen.

Suomessa on jo aloitettu varautuminen kolmanteen rokoteannokseen. Tehosterokotuksista keskustellaan puolentoista viikon sisällä. Israel aloitti kolmannen kierroksen jo heinäkuussa ja Yhdysvalloissa se alkanee syyskuussa.