Legendaarisen tanssinopettajan ja kulttuurivaikuttajan Aira Samulinin poismenosta tuli lokakuussa kuluneeksi vuosi.
Samulin kuoli 96-vuotiaana. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen kulttuurihistoriaan.
Nyt hänen pojantyttärensä Kiti Samulin on avannut isoäitinsä viimeisiä elinviikkoja Iltalehdelle.
Kiti kertoo, että isoäiti sairastui koronaan joulukuussa 2022, joka vaikutti merkittävästi hänen terveydentilaansa. Koronatartunnan jälkeen Airan vointi heikkeni tasaisesti.
– Se romutti isoäidin immuniteetin. Hänellä oli keuhkokuumetta, kuumeetonta keuhkokuumetta ja jatkuvaa väsymystä. Viimeisen vuoden aikana hän söi arviolta kymmenen antibioottikuuria, Kiti kuvailee Iltalehdessä.
Aira Samulinin fyysinen kunto heikkeni ja voimat ehtyivät kuukausi kuukaudelta. Kiti kertoo uskovansa, että ilman koronan tuomia ongelmia isoäiti olisi elänyt pitkään, ja hyvinkin yli 100-vuotiaaksi.
– Syytän tästä ihan täysin koronaa ja kaikkea siihen liittyvää. Jos mummo ei olisi saanut koronaa, hän olisi vielä täällä meidän kanssamme, Kiti sanoo Iltalehdessä.
Samulinin lopullinen kuolinsyy oli aivoverenvuoto, mutta Kiti uskoo, että koronan jälkioireet jättivät pysyvän jäljen Airan vointiin ja edistivät kunnon heikkenemistä.