Ihottumia ja ihotauteja on kolmisen tuhatta erilaista. Ihottumaksi voidaan kutsua lähes mitä tahansa ihon oireilua, jossa iho on kipeä, kutiseva, punoittava tai hilseilevä tai siihen tulee rakkuloita tai muuta poikkeavaa oireilua.
Kuten ihottumia, ihottuman syitäkin on monia erilaisia. Eri ihottumat oireilevat eri ikäisillä henkilöillä ja usein oireilu voi vaihdella vuodenajan mukaan.
Jos ihottuma on lievää, eikä juuri häiritse, sitä voi seurata muutaman viikon itsekseen. Jos ihottuma on häiritsevää, ei mene ohi itsekseen tai oireilu on ennestään vierasta, sitä kannattaa tulla näyttämään ihotautilääkärin vastaanotolle. Kokenut ihotautilääkäri voi usein päätellä ihottuman ulkonäöstä, sen paikasta kehossa ja oireista, mistä ihottumasta on kyse. Usein ihottumaan löytyy myös hyvä ja tehokas hoitokeino.
Ihottumaa voi tulla ihan mihin kohtaan vain hiuspohjasta varpaisiin. Ihottumiin ei ole yleispätevää kaikkiin ihottumiin sopivaa hoitoa, sillä esimerkiksi herpestä ei voi hoitaa kortisonilla.
Ekseemat
Ekseemat ovat laaja ryhmä tavallisia ihottumia. Ekseema tarkoittaa ihon pintaosien tulehdusta, joka pitempään jatkuessaan siirtyy ihon syvempiin osiin. Ekseemoihin luetaan atooppinen ja seborroinen ekseema, läiskä- ja ärsytysekseema ja kuivan ihon ekseema.
Pölypunkki-ihottuma
Atooppisen ekseema voi vaikeutua, kun ihminen allergisoituu pölypunkille. Suomessa pölypunkkiallergia ei yleensä ole ongelma, mutta niiden aiheuttama oireilu on yleisempää maissa, joissa on kostea sisäilma, kuten Isossa-Britanniassa.
Stressireaktio
Varsinaista stressi-ihottumaa ei ole olemassa, mutta stressi voi pahentaa monia ihosairauksia.
Aurinkoihottuma
Tavallisin auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttama ihottuma, eli monimuotoinen valoihottuma, ilmaantuu erityisesti käsivarsiin ja dekolteealueelle eli rinnukselle muutaman tunnin viiveellä auringossa olon jälkeen. Se oireilee eniten varhain keväällä ja vaimenee kesän mittaan.
Savipuoli
Savipuoli on verrattain yleinen iho-oire, joka näkyy ruskettuneessa ihossa muuta ihoa vaaleampana kohtana ja ruskettumattomassa ihossa punaruskeana, saven värisenä alueena, etenkin vartalon ja kaulan alueella. Se johtuu ihoon kuuluvan pityrosporum-hiivan lisääntymisestä. Hoidossa pyritään vähentämään tämän hiivan määrää. Pityroporumin vähentyessä ihottumakin paranee.
Psoriaasi
Psoriaasi on osittain perinnöllinen ihosairaus, jota on jopa 1,5–3 prosentilla suomalaisista. Psoriaasi oireilee iholla paksuina tarkkarajaisina ihottumaläiskinä. Tyypillisesti psoriaasia on hiuspohjassa, kyynärpäissä ja polvissa, mutta ihottumaa voi tulla käytännössä mille tahansa ihoalueelle. Iho-oireen lisäksi psoriaasiin voi liittyä kynsimuutoksia sekä niveloireita.
Kontaktiallergia
Kontaktiallergia, eli viivästynyt yliherkkyys, voi myös aiheuttaa kutisevaa ekseemaa. Allergeeneina voivat olla esimerkiksi hajusteet, säilöntäaineet sekä nikkeli. Ihottuma ilmaantuu sille ihoalueelle, jolle allergeeni on kosketuksissa.
Lintukirppu
Lintukirpun puremat näkyvät iholla etenkin keväisin suurina jopa 3–4 sentin mittaisina kutisevina paukamina, jotka muistuttavat kookkaita hyttysenpistoja. Oireet ovat ohimeneviä, mutta ne voivat olla sen verran ikäviä, että niihin kannattaa hakea ihotautilääkärin apua. Lintukirppuihottumaa voidaan hoitaa kortisonivoiteilla ja antihistamiineilla.
Muut muutokset
Ihosyövät ja niiden esiasteet lisääntyvät, kun ihmiset ikääntyvät ja ottavat aurinkoa. Ihosyöpien esiasteet aiheuttavat karheaa, punaista ja hilsehtivää ihomuutosta, joka ei parane tavallisin hoidoin. Kun ihosyövän esiasteet on tunnistettu, ne voidaan hoitaa muun muassa nestetyppijäädytyksellä. Melanoomaa esiintyy nuorilla, keski-ikäisillä ja iäkkäillä, kun taas lapsilla sitä on erittäin harvoin. Runsas auringon uv-säteily ja etenkin lapsuuden palamiset lisäävät melanoomariskiä.
Asiantuntijana ihotautilääkäri Maarit Vaalamo