Maria Veitola kertoo voineensa huonosti, kärsineensä masennuksesta ja ahdistuksesta, kun hän asui yksin Helsingissä.
Hän ei silloin ollut saanut vielä kipeästi tarvitsemaansa ammattiapua. Hänen äitinsä antoi silloin hyvän neuvon.
-Äitini jonka kanssa puhuin ja jolle itkin pahaa oloani puhelimessa silloin kun jaksoin soittaa tai vastata, sanoi mulle aina puhelun päätteeksi, että nyt niistät nenän ja juot lasin vettä ja menet kävelylle. Edes pienelle, vaikka korttelin ympäri. Ja että pikku kävely auttaa AINA.
Nyt Maria kirjoittaa somessa äitinsä olleen oikeassa.
-Edelleen kun oon hukassa, tukossa, uupunut, ylikierroksilla, ahdistunut, tuskainen tai näköalaton, menen kävelylle. Edes pienelle. Vaikka sisällä ja ulkona olisi märkää, liejuista ja pimeää. Vaikka en jaksaisi ollenkaan. Se tosiaan auttaa, ihan aina. Edes vähän.
Marian mukaan käveleminen kirkastaa, selkiyttää, rauhoittaa. Ja sekin tunne auttaa, että ”sainpas itseni ylös ja ulos”. Edes korttelin ympäri.
-Niistä nenä, juo lasi vettä ja mene kävelylle. Edes pienelle.