Vanhentuneista kasvatuskäsityksistä kertoo terveydenhoitaja ja vanhemmuuden asiantuntija Johanna Sassali Iltalehden maksumuurin takana olevassa Plus-palvelussa.

Sassali toteaa, että esimerkiksi vanhan kansan ajatus ”anna vauvan itkeä, se vahvistaa” ei ole hyväksi. Menneillä vuosikymmenillä vauvan itkun ajateltiin vahvistavan keuhkoja.

Jos vauva jätetään huutamaan, hän kokee suurta hätää siitä että hänet on jätetty yksin, Sassali kertoo. Jopa häpeän tunne on mahdollinen pienellekin vauvalle. Näistä lapsuuden ajan tuntemuksista ei kehity paljoakaan hyvää.

Nykytiedon valossa pieni lapsi hyötyy ihokontaktista, näin ollen ”liika sylittely” ei sekään ole haitaksi, eikä kehuminen. Monet ovat vanhastaan ajatelleet, että kehuminen ylpistää lasta. Kehuminen tekee lapsen itsetunnolle vain hyvää.

Jos lapsi ilmaisee olevansa kylläinen, vaatimus lautasen syömisestä tyhjäksi on Sassalin mukaan lapsen rajojen ohittamista. Sassali toteaa Iltalehdessä, että on tärkeää, että lapsi saa itse harjoitella syömistään ja säädellä omaa kylläisyydentunnettaan.

Jos lapsi taas satuttaa itseään, ei myöskään tulisi vähätellä lapsen kipua tai kokemusta. Sekin on lapsen tunteiden ohittamista. Lapsi voi Sassalin mukaan alkaa pidätellä tunteitaan.

Sen sijaan voi ottaa osaa kokemukseen ja todeta vaikka että kyllä tästä yhdessä selvitään.

Tule tekemään suoranaisia löytöjä Iittalan verkkokauppaan – tästä ostoksille.