22-vuotias Essi miettii Oma tarinassaan, miksi tukeva tyttö kelpaa sänkykumppaniksi mutta ei seurusteluun.
— — —
Pulska tyttö. Se mukava, rempseä, kaikkien kaveri. Mutta tavallaan näkymätön, kun puhutaan erotiikan kipinöistä.
Olen ollut koko ikäni ylipainoinen. Olen nyt 22-vuotias. En ole seurustellut koskaan, vaikka haluaisin. Yrityksiä on ollut, mutta ne ovat johtaneet nopeaan loppuun. Ei toki minun puoleltani.
Olen alkanut vaipua epätoivoon ja tullut siihen tulokseen, että pulska tyttö on hyvä jätkä muiden joukossa. Hän kelpaa puoli neljän aikaan aamuyöstä narikasta myös seksiseuraksi, jos muita ei ole tarjolla. Mutta kukaan ei halua kanssani sen vakavampaa.
Olenko tehnyt virheen, ilmeisesti olen, suostumalla läheisyydenkaipuussani yhden illan juttuihin. Aina olen silti toivonut, että niistä olisi tullut jotain enempää. Mutta ei niistä tule. Koskaan.
Onko syy siinä, että pojat eivät loppupeleissä halua seurustella niiden naisten kanssa, jotka suostuvat helpommin seksiin, vai onko syy ylipainossani.
Olen seksuaalinen ihminen, ollut aina. Silti haluaisin rakkautta ja pysyvyyttä. Ei seksi yhdenillan ihastuksen kanssa – jos se edes ihastusta on – tuota loppuviimeksi sitä täysintä nautintoa. Tai enhän minä tiedä, kun ei ole kokemusta. Uskoisin kuitenkin, että kaikista parasta seksi olisi parisuhteessa tutun ja turvallisen kumppanin kanssa, jonka kanssa voi myös kokeilla kaikkea uutta.
Miksi ylipainoiset tytöt koetaan helppoina? Miksi he sitten ovat helppoja? Kai siinä toimii kysynnän ja tarjonnan laki, molemmat saavat sitä mitä hakevat.
Silti olisi hienoa, jos joku näkisi minussa muutakin kuin vain hetken hedelmän ja haluaisi kanssani enemmän. En ole koskaan ajatellut itseäni vanhempia miehiä, joskaan en ole sulkenut heitä poiskaan – kaikkihan on kiinni loppujen lopuksi kemiasta. Mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, että pitäisi alkaa katsella nimenomaan niitä hieman vanhempia miehiä. Jospa kelpaisi heille muuhunkin kuin lakanoitten väliin. Jospa voisi vaikka käydä elokuvissa ja elää normaalia parisuhdearkea.
Kun sinä seuraavan kerran valitset kavereista sen kauniimman ja alat tehdä tuttavuutta hänen kanssaan, se on aivan fine. Mutta älä siirry minuun, kun hänen kanssaan ei natsaakaan.
Minuun voi ottaa yhteyttä toimituksen kautta, jos sanomani kolahti.
Juttu on julkaistu sivustolla aiemmin vuonna 2017.
Kommenttien lisääminen on estetty.