Kevät on houkutellut jälleen esiin borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta levittävät punkit, joita tavataan jo lähes koko Suomessa. Yhä useamman suomalaisen kannattaisi suojautua puutiaisaivokuumeelta punkkirokotteella.

Puutiaisaivotulehduksen eli TBE-viruksen aiheuttamasta aivokuumeesta voi jäädä elämänlaatua alentavia, pysyviä keskushermostollisia jälkioireita.

– TBE-virus tarttuu punkin syljestä muutamassa minuutissa jo pureman alkuvaiheessa. Punkit levittävät myös borrelioosia eli Lymen tautia, joka on eri sairaus kuin puutiaisaivotulehdus, Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen kertoo.

Puutiaisaivokuumeelta voi suojautua rokotteella


Puutiaisaivokuumetta esiintyy Suomen lisäksi myös muun muassa Baltian maissa, Sveitsissä ja Etelä-Saksassa, joten suositeltavat rokotteet tulee tarkistaa myös ennen mahdollisia ulkomaanmatkoja.

– Punkkien määrä on kasvanut voimakkaasti Suomessa ja puutiaisaivokuumetapausten määrä on viime vuosien aikana noussut, joskin määrä tuntuu vaihtelevan parin kolmen vuoden sykleissä, Halonen kuvailee.

– Puutiaisaivokuumeelta suojaava rokote annetaan kolmessa osassa. Ensimmäinen rokote kannattaa ottaa jo varhain keväällä, ennen kuin punkit lähtevät liikkeelle, sillä suojan kehittyminen vie noin kuukauden. Toinen rokote annetaan kuukauden tai kahden kuluttua ensimmäisestä.

Borrelioosin ehkäisyssä tärkeintä on peittävä pukeutuminen


Punkin pureman tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä punkkirokote ei suojaa punkkien levittämältä borrelioosilta.

– Borrelioosin ehkäisyssä tärkeää on peittävä pukeutuminen ja oman kehon sekä kotieläinten tarkastaminen punkkien varalta päivittäin.

Punkki tulee aina poistaa mahdollisimman nopeasti siihen tarkoitetuilla punkkipinseteillä.

– Mitä pikemmin punkin löytää ja poistaa, sitä epätodennäköisemmin punkki ehtii tartuttaa tauteja. Jos ihossa näkyy vielä viikon kuluttua puremasta läpimitaltaan yli viiden sentin ihottuma pureman kohdalla tai ihoon ilmestyy kasvavia ihottumia vielä muutaman viikon kuluttua puremasta, on syytä olla yhteydessä lääkäriin. Borrelioosi paranee antibiooteilla parhaiten, kun purema hoidetaan heti alkuvaiheessa, Halonen muistuttaa.

6 punkkivinkkiä



• Hoida punkkirokotus kuntoon ajoissa, mieluiten jo varhain keväällä ennen punkkikauden käynnistymistä.
• Punkkikauden ollessa käynnissä tutki itsesi ja lemmikkieläimesi päivittäin.
• Älä päästä lemmikkieläimiä sänkyysi.
• Pidä punkkipinsetit mukana kesäreissuilla.
• Käytä maastossa kumisaappaita.
• Pukeudu maastossa pitkälahkeisiin housuihin. Vaaleista vaatteista punkin erottaa helpommin.