Seksuaalineuvoja ja -terapeutti Satu Söderström suosittaa käytettäväksi uutta tuotteellista innovaatiota, joka mahdollistaa erotiikasta nauttimisen helpommin ja paremmin.
Kyseessä on Nautintoapuri.
Vammaisten erotiikka ja liikuntarajoitteisten seksielämä ovat yhteiskunnassa tabu, josta harvoin puhutaan.
-Jos henkilö on vahvasti liikuntarajoitteinen, eikä kykene itse asentoon menemään, niin silloin avustaja voi olla mukana avustamassa asentoon ja poistua paikan päältä, kun pariskunta alkaa nauttia seksuaalisesta kanssakäymisestä, hän toteaa Nautintoapurin käytöstä.
-Mikäli molemmilla on liikuntarajoitteisuutta, niin sitten kun naisen jalat ovat yläasennossa, voidaan myös asetella kumppani oikeaan asentoon ja katsoa että heidän elimensä pääsevät sisäkkäin, ja jättää siihen heidät sitten nauttimaan seksuaalisesta mielihyvästä.
Nautintoapuri on nauhamainen apuväline, jolla naisen jalat voidaan sitoa taaksepäin koukkuasentoon. Se on kehitelty sellaiseksi, ettei se kiristä eikä paina. Se on tarrakiinnitteinen. Se ei aiheuta hiertymiä.
Luonnollisesti innovaatiosta voivat nauttia myös ei-liikuntarajoitteiset. Alakuvassa Söderström esittelee Nautintoapuria käytännössä.
Piditkö juttua tärkeänä? Jaa se kaveripiirillesi!