Mistä on kyse?

Gerontologinen ravitsemus Gery ry etsii 65–75-vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia miehiä ja naisia tutkimukseen, jossa syödään noin 50 grammaa tummaa suklaata päivässä.

Gery ry tutkii suklaan vaikutuksia ikääntyneiden muistiin ja ajatteluun sekä verensokeriin ja veren rasva-arvoihin. Tutkimuksen aikana osallistujien tulee nauttia tummaa suklaata joka päivä kahdeksan viikon ajan.

-Kaakaon sisältämillä flavanoleilla on arvioitu olevan monia myönteisiä terveysvaikutuksia. Nyt haluamme tutkia niiden vaikutuksia ajattelu- ja muistitoimintoihin ensimmäistä kertaa Suomessa, kertoo Gery ry:n toiminnanjohtaja, ETT, dosentti Merja Suominen. Hän johtaa tutkimusta.

Tutkimuksen alussa ja lopussa muistihoitaja tekee osallistujille muistia ja ajattelua mittaava testejä. Tutkimusryhmään valitut täyttävät lisäksi kysymyslomakkeita ja pitävät kolmen päivän ajan ruokapäiväkirjaa tutkimuksen alussa ja lopussa. Tutkimukseen mukaan tulevilta otetaan myös verinäytteet.

Tutkimukseen soveltuvat henkilöt, joilla ei ole kolesteroli- tai verenpainelääkitystä eikä todettua muistisairautta.

Suklaatutkimukseen voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Heli Salmenius-Suomiseen, p. 044 241 3185 tai sähköpostilla osoitteeseen info@gery.fi. Tutkimuksen järjestää Gery ry ja sen rahoittaa Fazer.