RS-virus leviää tällä hetkellä voimakkaasti, sillä koronarajoitusten vuoksi viime kevääksi odotettu epidemiapiikki jäi toteutumatta, eikä yhtään RSV-tapausta todettu.

Lasten päivystyksissä ja osastoilla RS-virus ja käynnissä oleva infektiokausi näkyvät kasvaneina potilasmäärinä. HUSin lasten osastoilla on hoidossa lähes 20 lasta RS-viruksen vuoksi.

RS-virus aiheuttaa tyypillisesti vastasyntyneille, imeväisille sekä pikkulapsille alempien hengitysteiden tulehduksen. Epidemian aikana RS-viruksen aiheuttamat hengitysvaikeudet ovat merkittävin sairaalahoidon syy lapsilla.

Suurimmassa riskissä vakavalle taudille ovat pienet, alle 12 viikon ikäiset vauvat. Erityisesti ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla on kohonnut riski sairastua vakavaan RSV-infektioon. Suurin osa sairaalahoitoon johtaneista RSV-infektioista todetaan kuitenkin perusterveillä lapsilla.

-Vaikka koronavirus leviää tällä hetkellä voimakkaasti myös lasten keskuudessa, sairaalahoidossa on ollut vain yksittäisiä potilaita. Lasten kohdalla RS-virus kuormittaa terveydenhoitoa huomattavasti koronaa enemmän, sanoo lasten infektiolääkäri Tea Nieminen HUS Uudesta lastensairaalasta.

-RS-virusinfektioon ei ole käytössä täsmälääkettä. Sairaalahoidossa huolehdimme lapsen nesteytyksestä sekä tuemme hengitystä tarvittaessa lisähapella ja erilaisilla hengitystukimuodoilla. Hengitystä voidaan helpottaa ylähengitysteiden limaimuilla, jatkaa Tea Nieminen.

Hyvä käsihygienia ja väkijoukkojen välttely ehkäisevät sairastumista

RS-virus leviää pisaratartuntana ja viruksen itämisaika on yleensä 4–5 päivää. Sairastunut henkilö erittää virusta noin viikon ajan ensimmäisten oireiden jälkeen. Oireisiin kuuluu hengityksen vaikeutuminen, joka voi esiintyä selkeänä vinkunana tai rohinana ja kohonneena hengitystaajuutena. Lapsella voi olla limaisuutta ja kuumetta, pienillä imeväisillä ainoana oireena voi olla hengityskatkot. Jälkitauteina voi ilmetä vaikkapa korvatulehduksia.

-Imeväinen saa usein tartunnan päiväkotia käyvältä sisarukseltaan. Pienten vauvojen vanhempien kannattaakin vältellä paikkoja, joissa liikkuu paljon ihmisiä sekä noudattaa huolellista käsihygieniaa, toteaa Tea Nieminen.

Jos vanhempi epäilee vauvalla RS-virusinfektiota ja vauvalla on esimerkiksi hengitys- tai syömisvaikeuksia, tulee soittaa Päivystysapuun p. 116 117 (maksuton) lisäohjeiden saamiseksi. Hätätapauksissa soitetaan hätänumeroon 112.