Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan, että sen tietoon on tullut viime aikoina, että raa´asta punajuuresta tehty mehu tai smoothie on aiheuttanut äkillisiä, rajuja oksennus- ja pahoinvointireaktioita.
Aiemmin raaka punajuuriraaste on Ruokaviraston mukaan aiheuttanut myös ruokamyrkytysepidemioita.
Ruokavirasto kehottaa punajuurta käytettävän ainoastaan kunnolla kypsennettynä.
Perinteisesti punajuurta on käytetty nimenomaan kypsäksi keitettynä tai etikkaan säilöttynä. Tällä tavalla valmistettuna punajuuren ei ole todettu aiheuttaneen sairastumisia. Punajuurta voi turvallisesti käyttää myös vaikkapa uunijuureksena, sosekeitoissa ja leivonnassa, Ruokavirasto kertoo.
Punajuuret sisältävät paljon terveellistä B-vitamiinia, rautaa, mangnesiumia ja kaliumia.