Pääkaupunkiseudulla on todettu tuhkarokkotartunta aikuisella. Tartunta liittyy aikaisemmin Suomessa vahvistettuun tuhkarokkotapaukseen.

Henkilö on matkustanut tartuttavuusaikana 1.-3. helmikuuta Silja Linen risteilyllä Helsingistä Tukholmaan ja takaisin. Matkustaessaan hän on mahdollisesti altistanut muita tuhkarokolle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tietojen mukaan tuhkarokkoon sairastunut:

  • Matkusti Silja Serenade -laivalla perjantaina 1. helmikuuta klo 17 Helsingistä Tukholmaan.
  • Palasi lauantaina 2. helmikuuta Tukholmasta klo 16.45 paikallista aikaa lähteneellä samalla laivalla Helsinkiin. Laiva saapui Helsinkiin sunnuntaina 3. helmikuuta klo 10.30.

Henkilöitä, jotka ovat matkustaneet kyseisellä laivalla, kehotetaan tarkistamaan, onko oma suoja kunnossa.

  • Kaksi MPR-rokotetta antaa hyvän suojan tuhkarokkoa vastaan. Jos lapsi on saanut rokotusohjelman mukaisesti ensimmäisen annoksen rokotetta, toista annosta ei tarvitse aikaistaa.
  • Jos olet sairastanut tuhkarokon, et tarvitse rokotetta.
  • Mikäli oma tai lapsesi rokotussuoja puuttuu tai et tiedä sairastaneesi tuhkarokkoa, ota viipymättä yhteyttä omaan terveyskeskukseen.
  • Jos tuhkarokkoon sopivia oireita ilmaantuu kolmen viikon kuluessa matkan jälkeen, ota ensin puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseesi tarkempia ohjeita varten.

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus. Se tarttuu huoneilman välityksellä ja tartuntaan voi riittää samassa tilassa oleskelu.

Tuhkarokkoon sairastuneen ensioireet alkavat yleensä 9-11 vuorokauden kuluttua altistumisesta. Ensioireita ovat korkea kuume ja hengitystieoireet. Ihottuma alkaa yleensä 3-5 vuorokauden kuluttua ensioireista ja kestää runsaan viikon.