Lukijamme Sanna on havahtunut siihen, että yksi asia loistaa arkielämässä poissaolollaan.

—

Minusta tuntuu, että kiittäminen on kadonnut arkipäivästä. Kiitosta ei enää kuule. Ei kassalla, ei sähköpostissa, ei työpaikan kahvihuoneessa. Ei edes silloin, kun joku saa jotain ilmaiseksi. Päinvastoin. Hauskin tilanne oli se – tai ehkä se silloin kuulosti hauskalta – kun eräs tuttu yrittäjä järjesti ilmaisen hernekeittotarjoilun pihallaan. Eräs mummo valitti että miksi ei ole makkaraa. Yrittäjä kimpaantui tästä huonokäytöksiselle rouvalle niin että totesi: ”Valitan. Mihin haluat että palautan rahasi?”

Siis ilmaisesta tarjoilusta.

En tiedä tarkalleen, mistä tämä kiittämättömyysvaje on alkanut. Ehkä ihmiset olettavat, että kaikki kuuluu kaikille. Että palvelu ei ole palvelua, vaan automaattinen osa maailmaa. Että toisen tekemä vaivannäkö ei vaadi minkäänlaista vastinetta. Tai ehkä kiittämisestä on tullut noloa tai vanhanaikaista. Jotain kuitenkin on vialla. Vai eikö lapsille enää opeteta kiittämistä? Ja jos opetetaankin, mihin se katoaa matkan varrella. Eikä ilmiö ei ole pelkästään nuorten. Päinvastoin kuulkaa.

Tiedätkö miten helppoa on labratestaus ilman lääkärin lähetettä – lue!

Olen huomannut tämän selvimmin työssäni, jossa järjestän toisinaan asiakasarvontoja. Todella usein saan havaita, ettei palkinnon voittaja, olipa se miten hieno palkinto tahansa, kiitä. Ei minkäänlaista kiitosta. Sieltä tulee vastauksena vain pelkkä osoite palkinnon postittamista varten. Kerran ilmoitin kodasta, jonka asiakas voitti. Arvo yli 2000 euroa. Ei kiitosta. Tuli osoite johon voi toimittaa. Ei edes että ”vau, onpa hienoa” tai mitään tunteen ilmaisua.

Tuntuu oudolta hoitaa arvontaa, jossa joku saa lahjakortin, tuotepalkinnon tai pääsyn johonkin tapahtumaan, eikä hän sano kiitosta. Kyse ei ole siitä, että odottaisin erityistä kiittelyä. Kyse on siitä, että joku saa jotain täysin vaivatta, ja reaktio on tyhjää täynnä.

Sama näkyy arjessa pienemmässä mittakaavassa. Annat tietä autolla tai avaat oven – ei reaktiota. Asiakaspalvelussa joku tekee ylimääräisen tarkistuksen tai auttaa tavallista enemmän – ei vastakaikua. Ihmiset ottavat, kävelevät pois, jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kiittämättömyys ei ehkä tunnu suurelta asialta yhdellä kertaa. Mutta kun se toistuu, se alkaa tuntua. Lopulta arki muuttuu paikaksi, jossa kukaan ei reagoi mihinkään ja jossa ihmiset eivät huomaa toisiaan.

Minusta kiittäminen ei ole vain kohtelias teko. Se on merkki siitä, että näkee toisen ihmisen. Että huomaa, että joku teki jotakin. Silloin maailma tuntuu vähän inhimillisemmältä.

Ehkäpä kiitoksen puute johtuu siitä, etteivät ihmiset tunne kiitollisuutta myöskään omaa elämäänsä kohtaan. On paljon hyvää, josta kannattaa kiittää.

-Sanna