Suomessa on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana tehty 197 elinsiirtoa. Viime vuosi oli ennätysvuosi, ja siirtoja tehtiin silloin 391. Uutta elintä Suomessa odottaa yli 400 ihmistä. Siirrettävistä elimistä, varsinkin sydämistä, on silti edelleen pula. Elinluovutuskortti on edelleen tärkeä.

Eniten alkuvuoden aikana on tehty munuaisensiirtoja, 30.6. mennessä niitä oli 138. Munuaisensiirtolistalla on kuitenkin jatkuvasti yli 300 ihmistä. Uutta munuaista voi odottaa dialyysihoidossa, joka korvaa omien munuaisten toimintaa. Hoito on sitovaa ja munuaisensiirto parantaisikin merkittävästi saajansa elämänlaatua. Onnistuneen siirron jälkeen suurin osa palaa töihin tai opiskelemaan ja voi elää normaalia elämää.

Maksansiirtoja ensimmäisen puolen vuoden aikana on tehty 28. sydämen- ja keuhkonsiirtoja molempia kymmenen. Yhdistettyjä munuaisen- ja haimansiirtoja on ollut 11.

Tehtyjen elinsiirtojen määrää rajoittaa pula siirrettävistä elimistä. Eniten puutetta on siirrettävistä sydämistä. Vain noin joka viides elinluovuttaja soveltuu sydänluovuttajaksi. Muissa Pohjoismaissa luku on korkeampi.

-Emme ole toistaiseksi löytäneet tähän mitään yksittäistä syytä, mutta tätä pyritään selvittämään. Lisäksi elinluovutustoimintaa tehostetaan kansallisen työryhmän toimesta. Aivokuolleiden elinluovuttajien keski-ikä on noussut vuosi vuodelta, myös sydänluovuttajien osalta, mutta yli 60–65-vuotias kelpaa harvoin sydänluovuttajaksi, vaikka hän voi olla hyvä munuais-, maksa- tai keuhkonluovuttaja, kertoo professori, osastonylilääkäri Karl Lemström, HYKS:istä.

Sydämensiirtoa käytetään loppuvaiheen vaikean sydämen vajaatoiminnan hoitona silloin, kun muita hoitoja ei enää ole.

-Sydämensiirtoa odottaa tällä hetkellä noin 30 ihmistä. Heistä 40 prosentilla on mekaaninen tukilaite. Laitteen kanssa sydämensiirtoa on pisimillään odotettu 4,5 vuotta, Lemström sanoo.

Elinluovutuskortti 

Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut.

-Oman tahdon toteutumisen varmistaa elinluovutuskortti tai kännykkään ladattava elinluovutus-sovellus. Niiden lisäksi on tärkeä kertoa kantansa läheisilleen, sillä heiltä kysytään mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä, muistuttaa Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Omaiset eivät voi kieltää elinluovutusta omaan tahtoonsa vedoten. Paperisen elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi postilaatikkoonsa osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi. Kännykkään voi ladata ilmaisen elinluovutus-sovelluksen kaikista sovelluskaupoista.