Lemmikkikoiran kanssa eläminen voi olla vauvalle terveydellisesti hyödyllistä, tuore suomalainen tutkimus kertoo.

Tutkimuksen mukaan varhaislapsuudessa koiran kanssa kontaktissa olleet lapset sairastivat ensimmäisen elinvuotensa aikana keskimäärin vähemmän hengitystieinfektioita kuin lapset, joilla tällaista kontaktia ei ollut.

Huima tutkimustulos: Suoliston kunnolla on merkitys luun murtumiin

He tarvitsivat myös vähemmän antibioottikuureja ja heillä oli enemmän terveitä viikkoja.

Kyse ei tutkimuksen perusteella ole pelkästä koiran läsnäolosta, vaan ainakin osittain kodin mikrobistosta. Koiran mukana kotiin tulee mikrobeja, jotka näyttävät liittyvän lapsen vähäisempään sairasteluun.

Koiraperheiden kodeissa mikrobisto oli yleisesti monimuotoisempi ja runsaampi kuin kodeissa, joissa ei ollut koiraa. Pelkkä mikrobiston monimuotoisuus ei kuitenkaan selittänyt lasten sairastelua, vaan merkitystä näytti olevan juuri tietyillä koiraan liittyvillä mikrobeilla.

Koiran suojaava yhteys säilyi myös silloin, kun tutkimuksessa otettiin huomioon muita lasten infektiosairastavuuteen liittyviä tekijöitä. Tällaisia olivat esimerkiksi perheen koko, asuinympäristö ja altistuminen tupakoinnille.

Tutkijat huomauttavat, että taustalla voi olla myös muita koiraperheiden elintapoihin liittyviä tekijöitä. Koiraperheissä ulkoillaan usein enemmän, koiran hoitoon liittyy yhteisiä rutiineja ja myös ruokailutottumuksissa voi olla samankaltaisuuksia. Näitä tekijöitä ei kuitenkaan selvitetty tässä tutkimuksessa.

– Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystämme siitä, että varhaislapsuuden mikrobiympäristöllä on merkitystä lapsen vastustuskyvyn kehittymiselle. On esitetty, että tulevaisuudessa voisi olla mahdollista muokata kodin mikrobistoa terveyttä edistävään suuntaan. Tutkimuksemme osoittaa, että koiran omistaminen tekee sitä jo tällä hetkellä, kertoo lastenlääkäri Jenni Mäki.

Vaikutusta myös astmaan

Tuloksilla voi olla merkitystä myös pidemmälle lapsen terveyteen. Varhaislapsuuden hengitystieinfektiot ovat tunnettu astman riskitekijä.

– Varhaislapsuuden hengitystieinfektiot ovat merkittävä astman riskitekijä. Kun koiraan liittyvien mikrobien ansiosta saadaan ennaltaehkäistyä osa lasten hengitystieinfektioista, voi se samalla pienentää lapsen riskiä sairastua myöhemmin astmaan, toteaa johtava tutkija Anne Karvonen.

LUKAS-tutkimuksessa oli mukana lähes 400 perhettä Suomesta. Noin kolmannes perheistä asui maatilalla, puolet haja-asutusalueella ja loput kaupungeissa.

Tutkimuksen toteuttivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Itä-Suomen yliopisto.