Verenpaineen hyväksi voi tehdä paljon jo ruokakaupassa. Tavallisissa arkiruoissa on nimittäin yhtä ainesosaa niin runsaasti, että lähes kaikki työikäiset ylittävät sen päivittäisen saantisuosituksen.
Kyse ei ole vain valmisaterioista tai makkaroista. Samaa kertyy myös leivästä ja juustosta.
Suolaa tulisi saada enintään viisi grammaa päivässä. Vuonna 2023 työikäiset miehet saivat sitä keskimäärin 10,3 grammaa eli yli kaksinkertaisesti suositukseen nähden. Naisilla määrä oli 7,6 grammaa. Vuoteen 2017 verrattuna tilanne ei ollut parantunut.
Liika suola nostaa verenpainetta ja kuormittaa pitkän ajan kuluessa myös munuaisia. Vähentäminen onkin tutkitusti tehokas keino ehkäistä verenpaineen kohoamista.
Hyvä kehitys on pysähtynyt
Suomalaisten verenpaine laski vuosikymmeniä, mutta 2000-luvun alun jälkeen kehitys on tasaantunut. Vuonna 2023 työikäisistä miehistä 43 prosentilla ja naisista 32 prosentilla oli kohonnut verenpaine tai verenpainelääkitys.
Suola ei yksin selitä tilannetta. Verenpaineeseen vaikuttavat myös muut elintavat, lihavuus, ikä ja perimä. THL erikoistutkija Niina Kaartinen muistuttaa, että ruokavaliossa pitäisi olla riittävästi myös kasviksia, marjoja, hedelmiä ja kuitua.
Kaupassa valintaa voi helpottaa Sydänmerkki. Se kertoo, että tuote on ravitsemuslaadultaan parempi vaihtoehto omassa tuoteryhmässään.
Ruoan verotukseen ehdotetaan muutosta
THL ja Sydänliitto haluavat helpottaa terveellisemmän ruoan valintaa myös verotuksella. Ne esittävät tulevalle hallituskaudelle elintarvikkeiden terveysperusteista veromallia.
Tavoitteena olisi kannustaa ostamaan tuotteita, joissa on vähemmän suolaa, sokeria ja tyydyttynyttä rasvaa. Samalla valmistajia rohkaistaisiin muuttamaan tuotteidensa koostumusta. Kasvisten, marjojen ja hedelmien verotusta voitaisiin puolestaan keventää.
Verenpaineen hyväksi voi tehdä paljon jo ruokakaupassa. Tavallisissa arkiruoissa on nimittäin muuatta ainesosaa niin runsaasti, että lähes kaikki työikäiset ylittävät sen päivittäisen saantisuosituksen.
Eikä tässä nyt puhuta vain tunnetuista ”paholaisista”, kuten valmisaterioista tai makkaroista. Sitä samaa ikävyyttä kertyy myös leivästä ja juustosta.
Suolaa tulisi saada enintään viisi grammaa päivässä. Vuonna 2023 työikäiset miehet saivat sitä keskimäärin 10,3 grammaa eli yli kaksinkertaisesti suositukseen nähden. Naisilla määrä oli 7,6 grammaa. Vuoteen 2017 verrattuna tilanne ei ollut parantunut.
Liika suola nostaa verenpainetta ja kuormittaa pitkän ajan kuluessa myös munuaisia. Vähentäminen onkin tutkitusti tehokas keino ehkäistä verenpaineen kohoamista.
Hyvä kehitys on pysähtynyt
Suomalaisten verenpaine laski vuosikymmeniä, mutta 2000-luvun alun jälkeen kehitys on tasaantunut. Vuonna 2023 työikäisistä miehistä 43 prosentilla ja naisista 32 prosentilla oli kohonnut verenpaine tai verenpainelääkitys.
Suola ei yksin selitä tilannetta. Verenpaineeseen vaikuttavat myös muut elintavat, lihavuus, ikä ja perimä. THL:n erikoistutkija Niina Kaartinen muistuttaa, että ruokavaliossa pitäisi olla riittävästi myös kasviksia, marjoja, hedelmiä ja kuitua.