Tuula kärsi kilpirauhasongelmasta: ”Sitkeyteni palkittiin uudella elämällä”

0

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta vuonna 2000, neljän vuoden lääkärireissujen jälkeen. Sain lääkityksen ja arvot asettuivat hyvin pian rajoihin ja olo alkoi kohentua. Käyn kerran vuodessa kontrollikokeessa ja koko tänä aikana lääkitystä on korjattu vain kerran.

Meni vuosia diagnoosin jälkeen ennen kuin ymmärsin, että kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus. Aikaisemmin jos minulta kysyttiin, onko sairauksia, vastasin, ei. Olin ollut vain väsynyt. Vuodet vierivät välillä väsymyksen ja mielialojen aallokoissa. Pärjäsin, kun tiesin mistä on kyse. Mutta keväällä 2012 kehossa tapahtui jotakin outoa. Yllättäen, ilman mitään syytä, paino nousi 11,5 kiloa kahdessa viikossa. Tähän ja muihin oireisiin löytyi syy noin viiden vuoden kuluttua: lisäkilpirauhasen liikatoiminta.

Monenkirjavien oireiden sekamelska

Tunsin oloni kurjaksi ja uupuneeksi. Niveliä kolotti ja vatsan toiminta oli jumissa. Tuli mieleen erään lääkärin sanat: arvot ovat rajoissa, mutta olet tuon ikäinen. No, ajattelin, että joku saa vaihdevuosi-iässä kuumia aaltoja, minä sain kiloja roppakaupalla.

En osannut heti aavistaa, miltä ulkopuolisen silmiin näytin. Veljen ottama valokuva kertoi kaiken. Oli suuri järkytys nähdä itsensä pöhöttyneenä kuin kovan viikonlopun juhlimisen jälkeen. Muutaman kuukauden tuskailun jälkeen oli pakko kääntyä terveyskeskuslääkärin puoleen. Hän totesi, että ei hätää, on olemassa nesteenpoistolääkkeet. Minä halusin tietää syyn, mutta lääkäri halusi antaa minulle lääkkeet tutkimatta. En ottanut.

– Tiedän, miltä vesi-ilmapallosta tuntuu ja sen, kun sanotaan suoraan silmiin katsoen, että kauheaa, kun olet lihonut.

Keho oli jo valmiiksi kovalla koetuksella, mutta niin joutui nyt myös mieli ja pääkoppa. Ensimmäisenä ajattelin, kun tämä ei ole tullut syömällä, aletaan sitten syödä. Oli ihan pienestä kiinni, etten sortunut ahtamalla syömiseen. Jokin pieni ääni tavoitti minut ja kysyi, haluatko tätä ihan varmasti. En halunnut. Otin niin sanotusti itseäni niskasta ja takapuolesta kiinni ja tuuppasin liikkeelle.

Päätin saada jollain tapaa itse aineenvaihduntani pelaamaan. Lisäsin liikuntaa, tarkkailin syömistä ja muistin myös levätä. Tässä yrityksessä kävi kuitenkin niin, että minkä enempi rasitin itseäni, sen huonompaan jamaan menin. Huomasin, että en hikoillut, lihakset menivät välittömästi hapoille ja sain lihaskramppeja. Mitä enemmän join nestettä, sitä tukevampi turvotus tuli ja paino nousi. Saunomiset saivat jäädä, koska lauteilla tuli vain huono olo.

Tätä kierrettä jaksoin noin pari vuotta, koska välillä oli hyviäkin päiviä. Havahduin siihen, että oloni kohentui syksyllä ilmojen viiletessä. Keväällä lämmön lisääntyessä, aloin puuskuttaa ja olo tuntui uuvuttavan tukalalta. Nestettä kertyi lämpimän aikaa herkästi. Talvisin koin pakottavaa tarvetta avantoon. Kylmäkylpy helpotti oloa aina kolmeksi päiväksi, kuten uimahallissa käynnitkin. Tykkäsin kahlata myös työpäivän päätteeksi lumessa jalat paljaina.

Pikku hiljaa jo muutenkin kuiva iho alkoi oireilla kasvoilla. Kasvoihin ilmestyi nokkosrokon tyyppistä ihottumaa, joka laittoi välillä jopa kaihtamaan ihmisiä. Kasvot punottivat, ihoa kuumotti ja kirveli pinnan alta. Iho näytti turvonneelta. Epäiltiin ruusufinniä, mutta voiteet eivät auttaneet. Tein testin, vaikuttiko aurinko, tuuli, mausteet, lasillinen punaviiniä, käyttämäni kasvovoide tai työpaikan desinfiointiaineet ihoon. Tulos oli, etteivät lisänneet ärsytystä.

Tätä kaikkea jatkui vielä toiset kaksi vuotta, kun kilpirauhasarvot kerran olivat rajoissa, mitään ei tehty. Seuraavaksi verenpaineet alkoivat kohota. Yläpaine pysyi kohtuudessa, mutta alapaino viuhtoi sadassa ja yli. Syke oli aamulla herätessä 80–100. Tuntui kuin olisi koko yön tehnyt töitä. Sitten tulivat tuskalliset lihaskrampit reisiin ja selkälihaksiin. Sydämen tykytykset lisääntyivät jo siihen mittaan, että ne tuntuivat ikäviltä. Lopulta lähdin lääkäriin, joka olisi määrännyt verenpainelääkityksen ilman seurantaa. En ottanut kuin reseptin, mutta lääkitystä en aloittanut. Sain passituksen sydänfilmiin, mutta kone oli epäkunnossa ja se jäi sillä erää ottamatta.

Oman liikkumisen ja työni myötä olen oppinut kuuntelemaan kehoa ja sen tuntemuksia. En tee sitä kuitenkaan liian herkällä korvalla. Halusin vielä seurata itseäni, koska verenpaineet pysyivät vähän yli rajojen, vaikka muilta oireilta olo koko ajan paheni. Sen verran elimistö oli poissa raiteiltaan, että jos olisin ollut entisessä työssä, olisin ollut jo pitkään sairaslomalla. Tänään voin itse rytmittää työpäiväni oman jaksamisen mukaan, siinä ehkä myös syy siihen, ettei sairasteluun puututtu aikaisemmin.

Aurinko alkoi paistaa risukasaan

Eräänä iltana tulin töistä, otin vastaan tarjotun kahvimukin. Se ei pysynyt käsissä. Tunsin, kuinka koko olemukseni hyytyi, valui siinä hetkessä minusta pois. Puhuminenkin selkeästi teki vaikeaa. Olin käynyt aamulla vaa´alla, joka näytti tuttua lukemaa. Menin puntarille, lukema oli järkytys. Päivän painosaldo oli +4,7 kiloa!

Pakotin itseni aamulla terveysasemalle. Pääsin saman tien lääkärille. Huoneeseen mennessä purskahdin itkuun ja sanoin, että minun kehossa ovat kaikki suuttimet tukossa, en jaksa enää. Pääsin välittömästi verikokeisiin. Terveysaseman lääkäri tulkitsi tulokset ja käänsi ne Keski-Suomen keskussairaalaan, koska hän tarvitsi konsultointiapua. Keskussairaala lähetti minut välittömästi uusiin verikokeisiin, keräsin vuorokauden pissat purkkiin ja menin luuntiheysmittaukseen. Sain kutsun myös sairaalan sisätautienosastolle, endokrinologin vastaanotolle.

Jo tulosten perusteella endokrinologi epäili lisäkilpirauhasen liikatoimintaa. Tämä varmistetaan lisäkilpirauhaskartalla, joka tehdään kaksoisisotooppikuvauksella, radioaktiivista ainetta apuna käyttäen. Kuvaus vahvisti epäilyn todeksi, lisäkilpirauhasen liikatoiminnan. Tämä oli suuri helpotus. Lisäkilpirauhasia on neljä ja ne sijaitsevat kilpirauhasen takapinnalla. Minulla yksi kävi ylikierroksilla.

Pääsin leikkaukseen tammikuussa 2017. Se, mitä olossa tapahtuu leikkauksen jälkeen, ei pystytä sanomaan. Voi olla, ettei voinnissa tapahdu mitään suurempaa muutosta tai sitten voi tapahtua. Minulle kävi hyvin. Toivuin leikkauksesta hyvin ja olo alkoi kohentua. Kolmantena päivänä ajattelin lähteä jo kevyelle lenkille, kun aika kävi pitkäksi. Mitään ei saanut nostella, ei kantaa. Siis kävellä sai. Kotiovelta postilaatikolle on matkaa noin 20 metriä. Vähän ennen laatikkoa tunsin, kuinka sydän alkoi takoa. Kymmenen metrin päästä tuli kylmä hiki pintaan, käännyin takaisin. Ovea avatessa alkoivat korvat soida.

Eteisen lattialla maatessa ymmärsin, etteivät nämä kolme jäljelle jäänyttä lisäkilpirauhasta ihan heti pois leikatun hommia itselleen ottaneetkaan. Niin pieni, mutta uskomattoman suuri, se yksi lisäkilpirauhanen kuitenkin on. Hormonipuolen tehopakkauksia. Vointi koheni uskomattomasti. Ainoa, mikä teki kipeää, oli haavateipin poisto. Noin 2 viikon kuluttua aloittelin jo töitä kevennetysti.

Kaikki oli niin pienestä kiinni

Leikkauksesta on kulunut pian vuosi ja olen kahdeksan kiloa kevyempi. Hikoilen liikkuessa ja saunoessa. Verenpaine pulsseineen asettui ilman lääkitystä kohdalleen. Lihaskrampit ja sydämen tykytykset jäivät sairaalaan. Olen energinen ja jaksan töissä ilman ylimääräisiä taukoja. Minulla on edelleen kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen lääkitys sekä seuranta. Purkista popsin kalsiumia ja D-vitamiinia, että saan niitä päivässä tarvittavat määrät. Helmikuun kontrollikokeet vähän alkavat jännittää.

Tämä sairaus on opettanut minut kuuntelemaan kehoa ja miettimään mikä kipu ja tuntemus tulee mistäkin. Se ei ole helppoa, kun kyseessä on hormonipuolen sekamelska. Lääkärille mennessä usein unohtuvat ne ajatukset, joita on päättänyt ilmaista.

Vuodet, ne neljä, ennen lisäkilpirauhasen liikatoimintadiagnoosia, vaativat läheisiltä ymmärrystä ja pitkää pinnaa. Itseltä se vaati äärettömästi voimia, mutta halusin uskoa siihen, että jonain päivänä syy kaikkeen löytyy. Syy oireiluun olisi voinut löytyä aiemmin, mutta silloin olisi pitänyt ymmärtää hakeutua rohkeasti erikoislääkärin vastaanotolle. Siinä asiassa olen nyt paljon viisaampi.

Kaiken tämä koetun jälkeen minulle tuli pakottava tarve tai melkein hätä, kuinka voisin auttaa tuntemuksillani muita kilpirauhassairauksien tai niiden oireiden kanssa painivia. Siinä syy, miksi päätin hakeutua kokemustoimijakoulutukseen marras-joulukuun vaihteessa.

– Yhdessä on enemmän, kuin olla yksin, sanonta tulee usein mieleen.

Vertaistukiryhmiin meneminen vaatii rohkeutta, mutta sieltä saa aina evääksi uusia ajatuksia ja virikkeitä. Siellä et ole yksin. Sen olen saanut huomata itse.

Ollaan rohkeita, kuunnellaan itseämme ja hakeudutaan lääkärin vastaanotolle. Toivoa on siihen asti, kunnes viimeinenkin korsi on käännetty. Sen jälkeen jää vielä usko, että jonakin päivänä aurinko paistaa.

Varjo syntyy aina valosta.

Teksti: Tuula Karhila

Perjantaina 1.6. vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa Maailman lisäkilpirauhaspäivää

Päivän tavoitteena on tehdä lisäkilpirauhassairauksia tunnetummaksi ja muistuttaa, että selittämättömien oireiden takana voi olla nämä pienet umpirauhaset. Liikatoiminnan oireina voi olla väsymys, muistihäiriöt, lihas- ja luustokivut, jäykkyys, vatsakivut sekä virtsakivet. Oireita ei kuitenkaan esiinny yleisesti ja liikatoiminta todetaan usein sattumalta. Vajaatoiminnan ensioireita ovat tavallisimmin sormien ja varpaiden pistely sekä suun ympärillä tuntuva puutuminen.

Jaa

Kommentoi