Television monista ohjelmista (Posse, Huippumalli haussa) tuttu juontaja ja somevaikuttaja Veronica Verho kertoo vointinsa romahtaneen pahemman kerran.

Hän palasi hiljattain liki kuukauden Balin-matkalta.

– Reissu meni kaikin puolin tosi ihanasti, mutta tiesin kyllä, että Balilla kiertää nyt järjettömän paljon tauteja, Verho kertoo Instagramissa.

Hän pääsi kotiin terveiden kirjoissa, mutta sitten mystiset vaivat iskivät täydellä voimalla.

Hän heräsi tammikuisena aamuyönä raastavaan päänsärkyyn ja korkeaan kuumeeseen, joka kohosi jopa 40 asteeseen. Verho hakeutui päivystykseen, josta hänet vietiin nesteytykseen. Veronica päästettiin kotiin lääkearsenaalin kanssa, mutta vaivat eivät lopulta helpottaneet.

– Kuume laski aina Panadolilla, mutta nousi uudestaan ja uudestaan. Lopulta mikään ei enää pysynyt sisällä, ja suurin aktiviteetti oli nousta sohvalta vessaan, nainen kertoo.

Tietoa aiheuttajasta ei ole vieläkään

Pahenevat oireet johtivat siihen, että Verho hakeutui jälleen hoitoon.

Vaikka oireet olivat rajuja, taudin tarkkaa syytä ei vielä tiedetä. Denguekuume on ollut alusta asti vahvin epäilys.

– Suurin epäilys oli alusta asti denguekuume, mutta valitettavasti en vielä osaa sanoa, oliko se vai mikä saakelin tuholaistauti, Verho kertoo.

Hän on kuullut läheisiltään kokemuksia denguekuumeesta ja tietää ettei kyseessä ole mikään tavallinen flunssa. Trooppiset sairaudet voivat aiheuttaa vakavia oireita, ja Balilla denguekuume leviää erityisesti hyttysten välityksellä.

Nyt Verho on päässyt kotiin ja kertoo vointinsa olevan parempi.

– Nyt toivon vaan, että kaikki se p-ska on takanapäin ja voin palautua tosta kaikesta ihan rauhassa.

Hän kiittää seuraajiaan ja Tyksin henkilökuntaa tuesta ja avusta sairaala-aikana.

– Maailman isoin kiitos teidän viesteistä – ne oli mulle ihan älyttömän tärkeitä.

Denguen vakavassa muodossa verisuonten läpäisevyys lisääntyy, mikä voi johtaa vakaviin elintoimintojen häiriöihin. Vakavan taudin riski on kohonnut ensimmäisen uusintainfektion yhteydessä. Monet perustaudit kuten sydän- ja verisuonitaudit ja diabetes sekä korkea ikä lisäävät sen riskiä.