Kolme rintasyövän sairastanutta suomalaisnaista kertoo mitä he ajattelevat rintasyövästä jälkeen päin, ja mitä he sanoisivat naiselle, joka saa rintasyövän.

Rintasyövän sairastaneet Ulla, Mia ja Nina kertoivat Terveyden Asialla -sivustolle oman rintasyöpätarinansa. Nämä kysymykset heiltä kysyimme:

  • Mitä ajattelit rintasyövästä aiemmin?
  • Mitä ajattelet rintasyövästä nyt?
  • Voiko sairastamisessa olla mitään hyvää?
  • Mitä sanoisit naiselle, joka sairastuu rintasyöpään?
  • Elämäsi rintaoperaation jälkeen?

ULLA, 54: ”Loukkaa, kun pidetään helppona syöpänä”

-Ajattelin ennen rintasyövästä sen olevan paljon helpompi kokemus. Ajattelin, että rintasyövässä on onneksi hyvä ennuste ja että melkein kaikki parantuvat. Olin luullut, että kaikki rintasyöpään sairastuneet saavat saman hoidon. En ymmärtänyt, kuinka paljon sairastuminen koskettaa kaikkia elämän osa-alueita.

-Nyt ajatukseni rintasyövästä ovat muuttuneet. Jo pelkästään se, että rintasyövässä on niin monenlaisia eri patologisia laatuluokituksia, ja että hoidot määräytyvät yksilöllisesti sen mukaan, olivat minulle yllätyksiä. Se, että ihmiset sanovat rintasyövällä olevan hyvän ennusteen, ei aina juurikaan jaksa lohduttaa. Se jopa loukkaa, kun rintasyöpää pidetään jotenkin ”helppona syöpänä”. Olen oppinut tällä matkalla kuinka niin fyysisesti kuin henkisesti ja myös sosiaalisesti rankka kokemus sairastuminen on.

-Henkilökohtaisesti en löydä rintasyöpään sairastumisessa mitään hyvää.

-Naiselle, jolla on rintasyöpä sanoisin, että hae tietoa ja tukea. Vertaisryhmien tuki on korvaamatonta. Sure ja itke, jos siltä tuntuu, älä patoa tunteita… sinulla on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin. Joskus jopa musta huumori voi auttaa käsittelemään asioita. Muista että olet kaunis ja arvokas juuri sellaisena kuin olet!

-Elämäni rintaoperaation jälkeen ei ole paljon muuttunut, koska selvisin osapoistolla ja poistettu alue ei ollut kovin suuri. Arvet, jotka jäävät eivät minua ja miestäni haittaa.

MIA, 48: ”Hoitopolku oli rankempi kuin osasin ajatella”

-Ennen diagnoosia en edes ajatellut että voisin sairastua rintasyöpään. Rintasyöpä oli sellainen josta luin lehdistä, kun julkisuudenhenkilöt siihen sairastuivat. Se oli hyvin kaukainen asia.

-Leikkauksen ja hoitojen jälkeen olo on helpottuneempi, koska tiedän että syöpä on poissa. Mutta aina asuu pelko siitä, että syöpä uusiutuu. Hoitopolku oli rankempi kuin tiesin tai osasin edes ajatella. Toiveikas olen kuitenkin, koska rintasyövästä parantuu lähes jokainen, ja toivon että kuulun siihen jokainen-joukkoon.

-Rintasyövässä ei voi olla mitään hyvää, eikä missään syövässä.

-Sanoisin että vaikka hoitopolku on pitkä ja rankka niin fyysisesti kuin psyykkisesti niin tunnelin päässä on valo. Pysy vahvana ja pidä henkisestä jaksamisesta huolta. Ota vastaan kaikki apu mitä saat sairaalasta, keskusteluapu jne.

-Minulle tehtiin osapoisto joten koko rintaa ei poistettu. Se ei ole vaikuttanut minun elämääni mitenkään, eikä aviopuolison.

NINA, 52: ”Kliseistä sanoa että pani arvot remonttiin, mutta niin kävi”

-Rintasyöpä tuntui itselleni kaukaiselta asialta, vaikka toki siihen usein törmäsi esimerkiksi lehtien palstoilla. Tiesin myös muutaman etäisesti tutun siihen sairastuneen. Näiden ihmisten sairastuminen kuitenkin herätti surua ja monesti ensimmäisiä ajatuksia oli, selviävätkö he, eli herkästi ajattelin pahimpia skenaarioita.  Omassa lähisuvussani rintasyöpää ei esiinny ja koin jollain tapaa olevani turvassa siltä – uskoin, että se ei tule minua koskemaan. 

-Rintasyöpä voi tulla kenelle tahansa milloin tahansa. Siihen ei vaikuta perimä eivätkä omat elämäntavat. Uskallan myös ajatella, että se on tauti, joka hoidetaan ja josta parantuu, vaikkakin olen itse vasta äskettäin saanut hoidot loppuun ja ensimmäiseen vuosikontrolliin on muutama kuukausi aikaa. Sairastuminen rintasyöpään on rankka kokemus niin fyysisesti kuin henkisestikin.

-Omalla kohdallani sairastuminen rintasyöpään on tuonut uusia ajatusmalleja: en hermostu pienistä arjen vastoinkäymisistä entiseen tapaan vaan rauhallisesti mietin niihin ratkaisuja. Osaan ehkä laittaa asiat paremmin perspektiiviin. Ehkä kliseistä sanoa, että se sai miettimään arvojani uudestaan, mutta niin kuitenkin on käynyt. 

-Mitä sanoisin naiselle joka sairastuu rintasyöpään? Puhu tai kirjoita tunteitasi auki. Diagnoosin alkuvaiheessa tiedon jano on valtava, mutta netin keskustelupalstoilta ei kannata lähteä etsimään totuuksia.  Odottavan aika on piinaavan pitkä, mutta kun asiat ja hoidot lähtevät rullaamaan, olet hyvissä käsissä. Jokainen selviää huonoista hetkistä ja osaa iloita hyvistä päivistä omalla tavallaan, tämä ei ole kilpailu. 

-Minulle tehtiin rinnan osapoisto ja siitä on muistona pikkuhiljaa vaaleneva arpi oikean rinnan sivussa ja hieman pienempi rinnan koko toiseen rintaani verrattuna. En koe tämän vaikuttaneen naisellisuuteeni millään tavalla. Puolisoa minulla ei ole. Nyt kymmenen kuukautta diagnoosin jälkeen elämä palautuu vähitellen entiseen ja silti kuitenkaan ei täysin koskaan. Aloitin juuri työt sairausloman jälkeen ja koitan elää niin normaalisti kuin mahdollista. Pääsääntöisesti olen hyvällä ja toiveikkaalla mielellä, enkä mieti syöpää jatkuvasti. Saan tehtyä itselleni iloa tuottavia asioita ja osaan elää ja olla läsnä arjessa. Kaikesta huolimatta itkukin voi olla herkässä. Suru ja pelko ovat kuitenkin osa minua ja sekä ymmärrän että hyväksyn sen, että tämä läpikäymäni syöpämatka kulkee mukanani loppuiän. Siltikin haluan ajatella, että voin puhua taudistani menneessä aikamuodossa: minulla oli rintasyöpä.