Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön tunnistamiseen löydettiin uusi lupaava seulontamenetelmä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Veripalvelun tuoreessa tutkimuksessa.

Sen mukaan viisi prosenttia raskaana olevista oli käyttänyt alkoholia raskauden aikana.

THL kokeili yhteistyössä Veripalvelun kanssa uutta keinoa selvittää raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä.  Tutkimuksessa kävi ilmi, että raskaana olevista viisi prosenttia oli käyttänyt raskausaikana alkoholia.

Raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä selvitettiin mittaamalla anonyymeistä verinäytteistä fosfatidyylietanoli eli PEth. PEth on punasolujen solukalvoissa oleva poikkeava fosfolipidi, jota muodostuu vain etanolin läsnä ollessa.

PEth on yleisesti Suomessa käytössä alkoholinkäytön kartoituksessa, sillä sen avulla on mahdollista havaita krooninen, runsas alkoholinkäyttö aiemmin kuin esimeriksi maksa-arvoja seuraamalla. Nykyisillä määritysrajoilla PEth ei kuitenkaan paljasta vähäistä päivittäistäkään käyttöä tai satunnaista humalajuomista.

Sen vuoksi tutkimuksessa käytettiin nykyistä PEth-tutkimusta huomattavasti alhaisempaa määritysrajaa, jolla pystyttiin selvittämään myös vähäinen raskaudenaikainen alkoholinkäyttö.