Britanniasta kotoisin oleva 42-vuotias Sarah Smith oli kyllästynyt väsyneeseen ulkomuotoonsa. Hän näytti paljon ikäistään vanhemman näköiseltä. Päätä särki, olo oli vetämätön ja kuiva iho aiheutti ongelmia esimerkiksi kasvojen alueella.

Lääkärissä häneltä kysyttiin, kuinka paljon hän juo vettä. Selvisi, ettei juuri lainkaan. Lääkärin määräys olikin, että veden juontia tuli huomattavasti lisätä. Smith ryhtyi juomaan vettä kolme litraa päivässä. Asiasta kertovat Mirror ja Daily Mail.

Vain 28 päivää eli neljä kalenteriviikkoa tämän jälkeen Smith saattoi todeta uskomattomia tuloksia kehossaan syntyneen. Hänen ihonsa väri oli muuttunut raikkaammaksi ja heleämmäksi, hänen silmäryppynsä olivat pienentyneet huomattavasti. Väsymys ja päänsärkykohtaukset olivat myös poissa.

Joskus pienillä kotikutoisilla ohjeilla voi saada aikaan merkittävää muutosta. Keskimäärin me ihmiset juomme liian vähän vettä. Hyvä mittari on vaikkapa virtsan väri. Jos se on silmiinpistävän keltaista, emme juo tarpeeksi. Läpikuultavan tai haalean oljen värinen virtsa on normaalia. Väritön virtsa kertoo siitä, että juot liikaa vettä. Sekään ei ole hyväksi ja voi johtaa pahimmillaan niin kutsuttuun vesimyrkytykseen.

Klikkaamalla alla oleva kuva suurenee.

nainen