Nyt on tutkimustuloksia siitä, miten vanhuuseläkkeelle jääminen parantaa ihmisen terveyttä. Tilastollisilla menetelmillä toteutetun tutkimuksen tekivät Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijat Tarmo Valkonen ja Tero Kuusi sekä Helsingin yliopiston tutkija Pekka Martikainen.

Tutkimus kertoo, että masennuslääkkeiden käytön todennäköisyys väheni eläkkeelle siirtymisen jälkeen merkittävästi lähes kaikissa ammatti- ja tuloryhmissä. Naisilla muutos oli suurempi, ja se koski sekä työntekijöitä että toimihenkilöitä, miehillä työntekijöitä ja maatalousyrittäjiä.

Tilastoista ei löydy selitystä masennuslääkkeiden tarpeen vähenemiselle, mutta tutkijat päätyivät taustakeskustelujen perusteella arvioimaan, että masennuslääkkeitä käytetään työkyvyn ylläpitoon, esimerkiksi unilääkkeinä.

Vanhuuseläkkeelle pääseminen vähensi myös fyysisten terveysongelmien vuoksi tehtyjä sairaalakäyntejä. Sydän- ja verisuonitautien vuoksi tehdyt sairaalakäynnit vähenivät eläkkeelle siirtymisen jälkeen eniten maanviljelijämiehillä.

Toisaalta sekä toimihenkilöt että naistyöntekijät vähensivät tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi tehtyjä sairaalakäyntejään. Käyntien taustoista ei ole tarkempaa tietoa, mutta ne voisivat johtua esimerkiksi tapaturmista työssä ja työmatkoilla.

Tutkimustulokset osoittavat, että vanhuuseläkkeelle siirtyminen edistää hieman terveyttä. Vastaavasti kolikon kääntöpuoli on, että työurien pidentäminen voi olla terveydelle jonkin verran haitallista. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että työuran loppuvaiheessa toteutetuilla työtehtävien ja työaikojen joustoilla saataisiin samansuuntaisia terveyttä edistäviä vaikutuksia kuin pidättäytymällä eläkeiän korotuksista, mutta niiden vaikutuksia pitäisi tutkia erikseen.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa PROMEQ-hankekokonaisuutta. Kun työuria ollaan pidentämässä, on tärkeää tietää, millaisia terveysvaikutuksia myöhäisemmällä eläkkeelle siirtymisellä olisi, ja ovatko vaikutukset erilaiset eri sosioekonomisissa ryhmissä.