12-vuotias vantaalaistyttö joutui loppuvuodesta vakavasti pahoinpidellyksi koulussaan. Hänen äitinsä on edelleen hyvin järkyttynyt siitä, kuinka asia hoidettiin. Loppuviimeksi uhri ”maksoi laskun”.
Tyttö sai rajuja vammoja jouduttuaan pojan pahoinpitelemäksi. Häneltä muiden muassa lohkesi hammas, hajosi silmälasit ja kuuloon tuli alenemaa. Äiti teki asiasta rikosilmoituksen, mutta koska poika on alaikäinen se ei johda mihinkään muuhun kuin lastensuojeluilmoitukseen. Poika sai koulusta varoituksen. Se joka joutui koulua vaihtamaan on uhri. Koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen on puututtu nyt myös Vantaan opetuslautakunnassa, sillä samassa koulussa on ollut muitakin tapauksia. Äiti näkee, ettei niihin koulussa ole puututtu tarpeeksi jämäkästi.
Hän yritti saada pahoinpitelyn jälkeen sovituksi palaveria koulun kanssa. Tämä onnistui yli kahden viikon kuluttua tapauksen jälkeen, mitä äiti pitää pöyristyttävänä.
Uhri on toipumassa. Hänen hampaitaan jouduttiin hiomaan pahoinpitelyn seurauksena, tyttöä on käytetty myös korvapoliklinikalla Helsingissä, koska kuulo ei täysin palautunut.
-Iskut ovat olleet niin kovia, että puhutaan traumaperäisestä kuulon alenemasta. Välttämättä se ei palaudu koskaan. Selvittelyt jatkuvat, äiti toteaa.
Tytär, jota äiti kuvaa ”takapulpetin hiljaiseksi tytöksi” on jäänyt perheineen äidin mukaan täysin yksin asiassa.
-Koulukiusaaminen on asia, joka tiedostetaan, mutta josta silti vaietaan liiaksi, ja mikä pahinta, aikuiset tuntuvat ummistavan silmänsä asioilta, ja koulu, kuten omassa tapauksessamme, hän sanoo.
Mikä meni alustavasti vikaan? Äiti olisi toivonut koululta välitöntä kommunikaatiota, asioiden pikaista selvittämistä myös uhria kuullen ja aktiivisuutta uhrin perheeseen. Sitä ei ollut. Toistuvat tapaukset kielivät myös siitä, ettei asioihin jämäkästi puututa.
-Tyttöni ei ole uskaltanut liikkua enää oikeastaan missään ja näkee edelleen painajaisia asioista. Hänet on jätetty koulun puolelta täysin oman onnensa nojaan. Meidän tapauksessamme uhria ei ollut ”aikaa” kuulla, mutta tekijää kyllä, ja vieläpä sokeasti uskoa häntä. Vaikka vammat puhuivat puolestaan. Tyttäreni joutui myös mustamaalauksen kohteeksi. Tämä prosessi on vienyt todella sanattomaksi. Olen surullinen, olen vihainen, miksi me aikuiset sallimme kaiken tämän, emmekä toimi ja puutu. Kysymyksiä on paljon ja vähän vastauksia.
Äidin mukaan tarvitaan enemmän puuttumista ja järeämpiä seuraamuksia kuin puhutteluja.
Jännä juttu jos kyseinen tapaus olisi sattunut opettajien (tai keiden tahansa muiden aikuisten kesken työpaikalla) niin asiaa käsiteltäisiin aivan eri tavalla. Yietty lapsi on rikosvastuuton, mutta perheen ei pitäisi olla. Vanhempien pitäisi ottaa vastuu lapsesta ja tämän teoista niin kauan, kuin tämä on itse siihen kykenevä. Myös korvaus uhrille on tärkeä.
Olen itsekkin kiusattuna lapsena ollut nyrkkitappelussa vuosien kiusaamisen järjistymisen johdosta. Tällöin poika siirrettiin toiseen kouluun erotuksen jälkeen. Tämä tapahtui ala-asteella. Minulla kävi siinä mielessä onni. Tämäkin olisi kuitenkin varmaan vältetty jos jo päiväkodissa alkaneeseen kiusaamiseen oltaisiin vähättelyn sijaan puututtu.
Surkeata, rehtori ehdottomasti vaihtoon. Väkivaltaa ei saa koulussa hyväksyä. Jokaiselle pitää taata turvallinen opiskeluympäristö
Koulu on vastuussa tälläisissä tapauksissa. Jos pahoinpitelijä on alaikäinen ja häneltä ei voida periä korvauksia niin koulu joutuu maksamaan kaikki kulut myös oikeudenkäynnistä johtuvat.
Koulun täytyy olla turvallinen paikka opiskelijoille eikä koulu voi vetäytyä vastuusta eikä valvonnasta.
Rehtori haastettava oikeuteen ja korvausten maksu kunnan kassasta.
Miksi veronmaksajien se pitäisi maksaa? Mieluummin syyllisen vanhemmat ja rehtori maksavat.
Oma lapseni on saman ikäinen ja joutui myös pahoinpitelyn uhriksi koulussa syksyllä. Koulu ei katsonut aiheelliseksi ilmoittaa kuristamisesta ja päänhakkaamisesta kotiin eikä selvittää tilannetta kuin vasta viikon päästä itse tapahtumasta. Lasta ei myöskään ohjattu tapahtuman jälkeen terveydenhoitajalle tai lääkäriin. Koulun ainoa ratkaisu oli painaa asia villaisella ja kiusaaja pistettiin taas kymmenennen kerran tämän kouluvuoden aikana pyytämään anteeksi kiusaamistaan. Lapselleni ehdotettiin myös koulupsykologin tapaamista, mutta se kiusaaja pääsi kuin koira veräjästä. Rikosilmoitus tosiaan on turhaa kun kyse alaikäisistä, mutta se miten koulu ja opettajat jättävät reagoimatta pahoinpitelyyn on pöyristyttävää, he myös omalta osaltaan sallivat sen jatkumisen kun eivät uskalla siihen puuttua jämäkästi. Itse tein kantelun rehtorista ja koulusta Aviin, tosin se tuskin tuo mitään tulosta mutta onpahan kanneltu.
No suurinosa kiusaajista tekee asian tietoisesti, jolloin mielestäni paras keino olisi vanha kunnon karttakeppi.Mutta jos taas tekijällä on neurologinen pulma joka on jäänyt hoitamatta esimerkiksi ADHD , tarvitsisi hänen päästä tutkimuksiin ja saada lääkitys/terapiaa.
Nyt vaan tyttö itsepuolustus kurssille, se että kiusaaja saa pahemmin takaisin köniin on ainoa mikä aen lopettaa.
Koulu voisi kertoo miksi aina kiusattu vaihtaa koulua, eikä kiusaaja??
Jo 70- luvulla kiusaajaa ymmärsi opettaja, terveydenhoitaja, kunnan psykologi ja vielä koulukuraattori.
Aivan kuin aikuisetkin olisi pelänneet kiusaajan, lapsen kostoa. Uhrista tiedettiin ettei hänestä ole koskaan harmia. Pahinta ettei mikään ole kouluissa muuttunut.
Nykyään on itsepuolustuskursseja joille voi ja pitää mennä, niin saa itseluottamusta, ehkä uusia kavereitakin.
Eikö tästä tehty jo lakialoite kiusaajan koulun vaihtamisesta? Pistää todella vihaksi tällainen toiminta!
Kiusaaja jatkaa hakkaamistaan, etsii uuden uhrin kun vanha vaihtaa koulua.
Värinä värisee värisesti?
(Viesti oli liian lyhyt)
Tuon kaltaista toimintaa koulun johdon ja viranomaisten taholta voidaankin pitää kouluväkivaltaan kannustamisena.
Nyt varmaan kaikkien kannattaisi katsoa peiliin.
”Sanktiot” ovat naurettavia, ihan kuin 12-vuotias ei tietäisi ettei toisia saa hakata. Tosin en tiedä tapauksen taustoista sen tarkemmin, että paha sanoa muuten juuta tai jaata.
Taas! Milloin tämä loppuu? Ja tässäkinhän voi puhua jo väkivallasta. Milloin aikuiset rikkovat hyssyttelyn ja pelon ringin ja uskaltavat kohdata vääryyden niin kuin pitää!? Uhrin ei tarvitsisi vaihtaa koulua. Jos jonkun pitää, niin sen joka kiusaa. Parasta olisi hoitaa samassa koulussa. Kohdata ja analysoida ja hoitaa asiantuntijoiden (psykologit, kuraattorit, vanhemmat, koko koulu!) väkivallan teko. Tuoda selkeästi esille väkivallan tekijälle ja hänen vanhemmilleen ja KOKO KOULULLE se, MIKÄ ON OIKEIN JA MIKÄ VÄÄRIN. Jos näin tehdään, voidaan vähentää uhrin traumoja. Ja jatkoa ajatellen KOKO KOULUN turvallisuutta ja hyvinvointia. Pelon rinki vastuullisesti rikottava, oikeus esiin! Kunnioitan äitiä, joka on nostanut kissan pöydälle.
Oma poikani joutui myös pahoinpitelyn kohteeksi koulussa v. 2006. Saman luokkalainen poika kuristi poikani ennen tunnin alkua tajuttomaksi, jonka seurauksena poikani kaatui betonilattialle ja nenä murtui. Taustalla usean vuoden ajan kestänyt koulukiusaaminen, jota opettajat eivät saaneet loppumaan. Olen riidellyt asiasta tähän päivään saakka saadakseni pojalleni asiaankuuluvat korvaukset, mutta korvaaja ei vain selviä. Itselleni on tästä pahoinpitelystä aiheutunut kuluja ja tietysti vapaa-ajan menetystä, kun olen hoitanut asiaa ja kuljettanut poikaani lääkärissä ym. Poikani kärsi useamman vuoden nenän tukkoisuudesta ja päänsäryistä ennen kuin nenän väliseinän vinous voitiin pituuskasvun loputtua korjata. Pahoinpitelijä ohjattiin heti saamaan apua, mutta poikani ei saanut edes kriisiapua tapahtuman jälkeen. Koulusta ei neuvottu mitenkään miten asiassa tulisi edetä, rikosilmoituksen rehtori teki vasta, kun me vanhemmat vaadimme sen tekemään. Ennen pahoinpitelyä 7. luokan keväällä eräs koulun opettaja soitti ja ehdotti, että jos poikani jäisi omasta tahdostaan luokalleen, jotta kiusaaminen saataisiin loppumaan. Pöyristyttävä ehdotus!!!! Asia on todella kuluttanut koko perheen voimavaroja. On käsittämätöntä, että uhri ja uhrin läheiset joutuvat kärsimään vielä fyysisen ja psyykkisen kärsimyksen lisäksi sen, että joutuvat maksamaan kulut ja menettämään omaa aikaansa asian hoitamiseksi. Koulu ja sen opettajat ja eritoten rehtori on vastuussa kouluaikaisesta valvonnasta ja tällaisia ei saa päästä tapahtumaan. Seuraavaksi laitan korvausvaatimuksen menemään kaupungille. Kova kovaa vastaan!
ADHE ei ole syy sallia pahoinpitelyitä,eikä varsinkaan vähätellä sitä,opettajille ja rehtorille kirjallinen varoitus tai erottaminen jos nämä kiusaamiset ja pahoinpitelyt ovat jatkuvaa.Se on uhrin heitteillejättöä ja rikoslaissa rangaistavaa.Näitä on ihan liikaa.
Toivottavasti koulussa ei enää kiusata ketään on hirveää kuulla kun jotain on kiusattu! Tiedän miltä se tuntuu sillä minuakin on kiusattu joskus.
Jos tämä on totta, niin miksi ei Suomen ”vapaa media” puhu tästä??!! Kaikenmaailman jutut saa palstatilaa, mutta lapsen pahoinpitely julkisessa koulussa ei. Vetoan kaikkiin, että nostakaa meteli! Seuraava voi olla sinun lapsesi.
Hei, emme tee juttuja keksityistä aihesta. Parhain terveisin toimitus
Espoon matikylästä löytyy koulukiusaamisesta esimerkki, jossa vanhemmat oikein yllyttivät lapsiaan kuisaamaan muita oppilaita, opettajat pelkäsivät rasismi syytöksiä niin voimakkaasti että tapaus vaiettiin, oppilaiden vanhemmat uhkasivat tappamisella ja omaisuuden tuhoamisella koulukiusattujen vanhempia, aika uskomatonta? mutta totta, en linkitä uutista joka kyllä löytyy, tulee vielä syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Missä vaiheessa sanonta ”kiusaaminen” muuttuu sanonnaksi ”väkivalta”, ”pahoinpitely”? Onko kysymyksessä jokin ikäraja?
Miksi yhä vielä laimennetaan kouluväkivalta kiusaamiseksi, kun useinkin nuori ja lapsi ei edes käsitä pahoinpitelyn jälkiseurauksia?
Kun jatkuvasti väkivaltainen lapsi täyttää 15 v. ja joutuu oikeudelliseen vastuuseen väkivallanteostaan, miten hän ymmärtää, että joutuu nyt edesvastuuseen toimista, joita on harrastanut koko ikänsä ilman rangaistusta?
On myös huomattava, että alaikäisiin kohdistuva väkivalta ei koskaan saa sellaisia tuomioita kuin aikusten keskinäisissä tappelussa. Tuomiot myös ovat vain kuvaannollisia, olemattomia korvauksia ja ehdollisia tuomioita.
Uhri voi joutua kärsimään vuosia.
Koulu julki!! Sitten tiedetään kaikki että , ketkä on vastuussa
Törkeä väkivalta! Miten tuon ikäinen lapsi osaa edes kiusata ja miksi kukaan edes kiusaa saati käyttää väkivaltaa? Ensin vanhemmat kuriin ja sitten lapset.. Suurimmat pahoitteluni uhrille, voimia toipumiseen. Vaikka arvet jäävät syvemmälle kuin kiusaajat ja väkivallan tekijät tajuavatkaan.. Väkivaltaiset lapset huostaan, sillä kotona he eivät selkeästi voi hyvin!
Tää on tapahtunut jokieniemen koulussa..