Olen 21-vuotias nuori nainen Etelä-Suomesta, mutta en aivan tavallinen monienkaan mielestä. Mikä minussa sitten on niin erikoista? No se, että viehätyn vanhemmista miehistä.

No niin, kun totean että viehätyn vanhemmista miehistä niin se tarkoittaa sitten tosiaan sitä. Olen saanut kuulla olevani ”jasminmäntylä”, koska minua kiinnostavat lähtökohtaisesti yli 50-vuotiaat miehet. Kyllä, yli isäni ikäiset.

Mikä siinä sitten on? Sitä minä en osaa selittää, mutta en koskaan ole ollut kiinnostunut ikäisistäni, tai edes 15 vuotta minua vanhemmista. Minulle tämä tilanne on aivan normaali – ollut aina – mutta nyt siitä on melkeinpä alkanut tulla ongelma, koska ympärilläni olevat ihmiset, kaverit myös, kummeksuvat, ihmettelevät ja ällistelevät asiaa.

Minulla oli suhde 53-vuotiaaseen liikemieheen tässä keväällä, mutta se päättyi, tosin ei minun puoleltani. Harmi sinänsä, mutta tämä sai aikaan kaveripiirissäni suorastaan oksetusreaktioita. Mitä sä näät siinä? Miten sä kehtaat? Hyivittunytoikeesti! Tuollaisia kommentteja.

Tämä asia ei ole aiemmin minua painanut, mutta nyt se on alkanut painaa. En ole kokenut sitä ongelmaksi, mutta näyttää se olevan ongelma. Muille. Ja sitä kautta minulle. Vaikea minun on kaveripiiriä käydä muuttamaan, kun tällainen ikäeroasia näyttää olevan melkeinpä kautta linjan kaikkien mielestä omituista.

Olen ollut surullinen, eristäytynytkin. Miksi en saisi rakastaa ja rakastua sellaiseen ihmiseen josta oikeasti viehätyn. Miksi hemmetissä tänä päivänä hyväksytään homot, lesbot, trans-ihmiset, kaikki, mutta ikäerot ovat meille ihan järkyttävässä määrin tabu. Tätä en tajua.

Pelkäävätkö naiset, että nuorempi nainen vie hänen miehensä? Mistä ihmeessä tässä on kysymys? Mikä siinä on niin yököttävää?

Sitten tämä iänikuinen laulu siitä, että nuori nainen hakee hyötyä miehestä. Tai mies haluaa vain hyväksikäyttää naista. Minä ainakin olen pystynyt luomaan ihan tasavertaisen suhteen miehen kanssa niin ettei siinä ole näkyvissä mitään tämänkaltaista kummaltakaan puolelta. Miten voisi ollakaan, sitä ihmettelen. Katson olevani melkoisen kypsä ja aikuinen ihminen, eihän minulla tietenkään ole elämänkokemusta niin paljon, mutta pystyn ihan rationaaliseen ajatteluun ja havainnointiin. En usko että olen 30-vuotiaana yhtään tätä ”kypsempi”.

Näitä mietin tänään vailla vastauksia. Ai niin, onhan toki vielä se, että haen isähahmoa. Tätähän monet tolkuttavat. Mutta kun en hae. Minulla on ihan normaali isäsuhde ollut aina. Tässä alkaa tulla heikkopäiseksi kun tarkastelee omaa ”omituisuuttaan” ja erikoisuuttaan linssin kanssa – löytämättä vastausta miksi olen tällainen.

Mutta: miksi en saisi olla tällainen? Saisinko? Kiitos.

Ella

(Kirjoitus julkaistaan Oma tarina -osudessamme. Kerro sinäkin oma terveysaiheinen tarinasi, lähetä postia osoitteeseen toimitus (at) terveydenasialla.com. Jutussa on kuvituskuva.)