Turvakotien asiakasmäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2023. Myös asiakkaiden turvakodissa viettämien vuorokausien määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Niin ikään tilanpuutteen takia turvakodista toiseen ohjattujen asiakkaiden määrä nousi aiemmasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreiden tilastojen mukaan turvakodeissa oli viime vuonna yhteensä noin 5 400 asiakasta, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

-Erityisesti yksin turvakotiin tulevien aikuisasiakkaiden määrä on kasvanut, lapsiperheiden määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa. Asiakkaiden määrän kasvu selittyy osin sillä, että turvakotipaikkojen määriä on lisätty eli palvelun saatavuus on parantunut, sanoo THL:n turvakotipalvelujen kehittämispäällikkö Suvi Nipuli.

Asiakas oli turvakodissa keskimäärin 19 vuorokautta. Vuonna 2022 vastaava luku oli 17 vuorokautta.

Vuonna 2023 sekä nais- että miesasiakkaiden määrä nousi. Lasten määrässä ei tapahtunut merkittävää muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Asiakkaista aikuisia oli noin 60 prosenttia ja lapsia noin 40 prosenttia.

-Syitä turvakotijaksojen pitkittymisiin voi olla useita. Joskus väkivallan uhka ei lopu, jos asiakkaan tarvitsemat muut palvelut eivät järjesty ajallaan. Asiakas voi tarvita esimerkiksi erilaisia eroon ja lasten huoltoon ja tapaamiseen liittyviä palveluita, uuden kodin ja muuta tukea, joiden avulla väkivallasta vapaata elämää voi alkaa rakentaa. Jos asiakas ei saa tarvitsemaansa tukea, voi väkivallan uhka jatkua ja turvakotijakso venyä, kertoo Nipuli.

Suomen turvakodit muodostavat yhdessä turvakotiverkoston. Verkostomaisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos jokin turvakoti on täynnä, ohjataan asiakas toiseen turvakotiin, jossa on tilaa. Asiakas voi hakeutua mihin tahansa turvakotiin Suomessa kotikunnastaan riippumatta. 

Tilanpuutteen takia turvakodista toiseen ohjattiin asiakas kaikkiaan lähes 1 300 kertaa vuonna 2023 (noin 800 kertaa vuonna 2022). Useimmin toiseen turvakotiin ohjattiin Pirkanmaalla ja Uudellamaalla.

Esimerkiksi Pirkanmaalla oli 135 päivää, jolloin alueen molemmat turvakodit olivat täynnä.

Väkivaltaa on monenlaista; niin fyysistä kuin henkistä ja taloudellistakin. Monesti väkivallatekijä saattaa olla täysin ”ymmärtämätön siitä”, että hän on väkivallan tekijä, kun ”eihän hän koske uhriinsa”. Hae apua, kun sitä tarvitset. Turvakoti-linkki tässä.