Lokakuun toisella viikolla vietetään ADHD-viikkoa. Moni aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön oireista kärsivä hakeutuu ammattilaisen vastaanotolle vasta aikuisena. Diagnoosin saaminen on voinut pitkittyä, sillä oireet voivat olla erilaisia aikuisena.

ADHD on neuropsykiatrinen häiriö, jonka ydinoireita ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. 

− Keskeisintä oirekuvassa on vaikeus säädellä omaa tahdonalaista tarkkaavaisuutta. Kyseessä on kehityksellinen häiriö, joten se on havaittavissa tyypillisesti jo lapsuudessa, kuvailee Terveystalon psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Sami Leppämäki. 

Aikuisten ADHD-diagnoosit ovat kuitenkin yleistyneet viime vuosina huomattavasti. 

− Tunnetuin ja näkyvin ADHD-oire on motorinen ylivilkkaus, mutta se ei ole niin yleistä enää aikuisilla. Rauhallisesti käyttäytyvällä aikuisella aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ei ole silminnähtävä, vaikka pinnan alla kuplii. Sisäinen levottomuus jää usein huomioimatta, Leppämäki jatkaa.

Hoitamaton ADHD on voinut johtaa kamppailuihin elämässä

Toinen hidaste diagnoosin saamiselle voi olla se, että ihmisen kantokyky romahtaa vasta aikuisena. 

− Vaikka oireita olisi ollut lapsesta asti, ne voivat ilmetä aikuisena eri tavalla esimerkiksi elämänmuutoksissa. Omilleen muuttaminen opintojen perässä, kasvanut vastuu ylennyksen myötä tai lasten saaminen voivat aiheuttaa ylitsepääsemättömältä tuntuvia haasteita. Olosuhteiden ja tutun arjen muutokset lisäävät kuormitusta kenelle tahansa, mutta ADHD:n kanssa ne voivat johtaa totaaliseen kantokyvyn romahtamiseen, Leppämäki kertoo.

Hoitamaton ADHD onkin voinut johtaa kamppailuihin elämässä, joihin on päädytty hakemaan ulkopuolista apua.

− Moni aikuinen on ollut hoidossa esimerkiksi ahdistuksen vuoksi, eli koska he kokevat jatkuvaa mielen levottomuutta. On paljon potilaita, jotka ovat olleet pitkään psykoterapiassa ja oppineet käsittelemään ahdistusta oikein hyvin, mutta silti jää jotain, mitä he eivät ymmärrä.

Häpeä ja ennakkoluulot vaikeuttavat diagnoosin saamista

Pärjäämisen paineet voivat estää hoitoon hakeutumista. 

− Kokemukseni mukaan varsinkin naisilla on monesti hyvin vahvoja syyllisyydentunteita siitä, että pitäisi pärjätä ja jaksaa mitä vain. Voi ottaa koville, kun ei jaksakaan. Näennäisesti pärjäävän ihmisen taustalla voi olla aikamoisia vaikeuksia, Leppämäki selventää.

ADHD:hen on voinut myös liittyä ennakkoluuloja ja häpeää.

− On hyvä, että asioista puhutaan ja hälvennetään epäluuloja. Asia tulisi ottaa rohkeasti puheeksi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Joskus diagnoosin saaminen voi vaatia pitkäjänteisyyttä ja tukea, mutta sen jälkeen voi avautua aivan uusi elämä. Tarkkaavuushäiriöitä voidaan hoitaa ja se, että asiaa tutkitaan, voi lisätä paljon ymmärrystä itseään kohtaan.

Ammattilaisten kanssa lähdetään rakentamaan toimintasuunnitelmaa.

− Käydään yhdessä läpi, mitä ongelmia ihmisellä on, millä elämänalueilla ne näkyvät ja miten niitä lähdetään hoitamaan. Lääkehoito ei paranna, mutta auttaa ihmistä auttamaan itseään. Psykoterapia on puolestaan vaihtoehto, joka on usein suunnattu ADHD:n liitännäisoireisiin, kuten masennukseen tai ahdistukseen. Toimintaterapiassa taas harjoitellaan vaihtoehtoisia toimintamalleja erilaisiin vaikeuksiin. Hyvät elämäntavat ja rutiinit tukevat pärjäämistä, Leppämäki kuvailee.