Kaupallinen yhteistyö: Apteekki 360
Vielä muutama vuosi sitten moni suomalainen epäröi tilata lääkkeitä ja hyvinvointituotteita netistä, mutta nyt suunta on muuttunut. Nettiapteekit ovat kasvattaneet suosiotaan räjähdysmäisesti, ja niiden asiakaskuntaan kuuluu yhä enemmän myös senioreita. Syitä tähän on monia: helppous, turvallisuus ja mahdollisuus vertailla tuotteita rauhassa ilman kiirettä.
Yksi nettiapteekin vakiokäyttäjistä on Laila, 71, joka asuu pienellä paikkakunnalla eikä hän enää kuulemma käy kivijalka-apteekissa lainkaan. Pandemia-aika sai hänet nettiasiakkaaksi, ja sellaiseksi hän on jäänyt.
– Kun löysin nettiapteekin, se helpotti arkeani valtavasti. Enää ei tarvitse jonottaa, se oli ihan kamalaa, eikä lääkkeitä tarvitse muistaa hakea kiireessä, Laila kertoo.
Tutustu Apteekki 360:n valikoimaan tästä
Lailan mukaan nettiapteekista tilaaminen on erityisen kätevää silloin, kun tarvitsee peruslääkkeitä, vitamiineja tai hoitotuotteita, kuten vaikka kostutustippoja silmille.
– Noutaessa pakettia ei tarvitse miettiä, onko apteekki edes auki, hän sanoo.
Kaikessa rauhassa – ja hintavertailukin on hoputtamatta helpompaa
Monille senioreille myös hinta on tärkeä tekijä. Nettiapteekit mahdollistavat hintavertailun, ja usein verkkokaupoissa on tarjolla kampanjatarjouksia. Lisäksi verkkopalvelut ovat kehittyneet helppokäyttöisiksi, mikä madaltaa kynnystä tilata netistä.
– En ollut aiemmin kovin tottunut käyttämään nettiä ostoksiin, mutta ainakin Apteekki 360:n sivut ovat selkeät ja asiakaspalvelusta saa apua, jos jotain kysyttävää tulee, Laila kertoo.
Lailan tarina ei ole poikkeus. Yhä useampi suomalainen on huomannut nettiapteekkien mukavuuden ja turvallisuuden – ja tällä vauhdilla ne voivat tulevaisuudessa nousta jopa perinteisiä apteekkeja suosituimmiksi.
Tutustu Apteekki 360:n valikoimaan tästä
Apteekki 360:sta saat yli 10 000 erilaista tuotetta sekä reseptilääkkeet – vaikka kotiovellesi Woltin myötä. Kannattaa käydä tilaamassa ilmainen uutiskirje ja lukemassa hyvinvointiin liittyviä juttuja ja apteekkarin blogia.