Suomen menestynein naisnyrkkeilijä Eva Wahlström sai apua hyvinsuunnitellusta erikoisvuoteesta loukkaantumisen jälkeen. Nykyään hän on vannoutunut erikoisvuoteen käyttäjä, ja löytänyt siitä apua niin treeneistä palautumiseen kuin raskausajan vaivoihin.

Hallitseva nyrkkeilyn maailmanmestari Eva Wahlström tutustui tuotemerkki TEMPURiin ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten loukatessaan selkänsä. Selkä vaivasi niin paljon, ettei Wahlström pystynyt nukkumaan tavallisessa pehmeässä sängyssä ilman kipuja, eikä harjoittelukaan luonnistunut.

Eva yritti ensin parantaa patjansa tukiominaisuuksia sijoittamalla vanerilevyn petauspatjan alle ja nukkui jopa paljaalla lattialla helpottaakseen selkäkipujaan, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Erilaisten kokeilujen jälkeen Wahlström löysi erikoisvuoteen, joka oli ainoa sänky, jossa ammattinyrkkeilijä pystyi nukkumaan – jopa ilman kipuja.

-Kun selkä alkoi parantua tuntui siltä, että TEMPUR-sänky vaikutti selkään kuin lääke ja sängystä oli paranemisprosessissa suurin hyöty, Wahlström kertoo suoraan ja mainostamatta.

Wahlström kertoo pyrkivänsä keksimään kaikkia mahdollisia sallittuja keinoja, joiden avulla hän voisi palautua treeneistä ja otteluista mahdollisimman nopeasti. Urheilijan kehityksen kannalta on tärkeää, että harjoittelua voisi jatkaa mahdollisimman nopeasti rankan fyysisen suorituksen jälkeen. Uudesta sängystä onkin ollut oiva apu Wahlströmin urheilijan uralla. Erityisesti sängyn säätöominaisuudella on ollut merkittävä rooli palautumisessa.

-Yksinkertaisesti pelkkä jalkojen kohottaminen vuoteessa auttaa palautumaan paremmin ja nopeammin.

Säätövuode on auttanut Wahlströmiä myös urheilu-uran ulkopuolella.

-Eniten hyötyä säätömahdollisuudesta oli raskaana ollessani, kun olin kömpelöimmilläni ja sain nostettua sängyn yläosan pystyyn. Alaosan nostaminen auttoi puolestaan turvonneisiin jalkoihin.

Nainen käyttää myös mallisarjan tyynyjä.

Eva Wahlström opiskelee parhaillaan Aalto-yliopistossa sisustusarkkitehtuuria ja huonekalusuunnittelua. Opintojensa kautta Wahlström on kiinnostunut  myös tuotteiden ulkonäöstä. Hän uskoo tulevaisuudessa keskittyvänsä huonekalujen suunnitteluun.

-Kun alan tehdä huonekaluja, tulen suunnittelemaan TEMPURille sänkymalliston, hän naurahtaa.

-Lähitulevaisuuden tavoitteeni on maailmanmestaruuden säilyttäminen. Tällä hetkellä minulla on tärkein ja suurin maailmanmestaruusvyö. Tarjolla on kuitenkin myös muita maailmanmestaruusvöitä ja ehkä haluaisin napata ne muutkin, Wahlström jatkaa.