Mäkihypyn olympiamitalisti ja pitkän uran suomalaisen huippu-urheilun taustavaikuttajana tehnyt Niilo Halonen on kuollut 84-vuotiaana. Tiedon vahvistaa Halosen lähipiiri. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Halonen nousi maailman huipulle jo nuorena: hän saavutti normaalimäen olympiahopeaa Squaw Valleyn talviolympialaisissa vuonna 1960 vain 19-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin Zakopanessa Halonen voitti suurmäen maailmanmestaruuspronssin.

Valmennus- ja johtotehtäviin sittemmin siirtynyt Halonen vaikutti merkittävästi suomalaiseen mäkihyppyyn ja yhdistettyyn 1970- ja 1980-luvuilla. Hiihtoliitossa hän toimi muun muassa valmennuspäällikkönä, lajien markkinointipäällikkönä ja myöhemmin Kansainvälisessä hiihtoliitossa lajikoordinaattorina sekä tuomarina.

Vuonna 1981 Halonen valittiin Vuoden valmentajaksi Suomessa. Opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon hän sai vuonna 2007.

Hänen tapansa johtaa jakoi aikanaan mielipiteitä, mutta vaikutus suomalaisen mäkihypyn kehitykseen oli kiistaton.

Niilo Halonen Salpausselän Kisoissa 1965.
Pertti Jenytin/Wikimedia Commons
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Niilo-Halonen-1965.jpg
Public domain