Entinen suomalainen jääkiekkopuolustaja on poissa.
Hän menehtyi synnyinkapungissaan Tampereella vain muutamaa päivää ennen syntymäpäiväänsä.
Tieto kuolemasta tuli julki sunnuntaina, kun Aamulehti julkaisi hänen kuolinilmoituksensa. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Lue lisää:
- Anto Leikola on kuollut
- Ruokavirasto: Tälle keitolle syöntikielto
- Tiesitkö tämän kananlihan grillaamisesta?
- Tutkijat löysivät MS-potilaiden aivoista mielenkiintoisen muutoksen – voi selittää paljon
- Tiesitkö tämän janosta – se voi huijata sinua
Rauno Lehtiö edusti koko pelaajauransa ajan tamperelaista Koo-Veeta. Hän pelasi seurassa SM-sarjaa vuosina 1959–1971. Pääsarjassa otteluita kertyi yhteensä 223, joissa hän teki 67 maalia ja antoi 43 maalisyöttöä. Suomen-mestaruuskin tuli.
Myös maajoukkueessa Lehtiö kuului Suomen vakiopelaajiin 1960-luvun alkupuolella. Hän pelasi MM-kisoissa vuosina 1962 ja 1963 sekä olympialaisissa vuonna 1964. Maaotteluja hänelle kertyi 54.
Kuollessaan Lehtiö oli 84-vuotias.
