18.04.2021

Sanni-niminen nuori suomalaisnainen kirjoittaa netin suositussa Mutsit vs. Faijat -keskusteluryhmässä törmänneensä Prismassa erikoiseen näkyyn.

-Vastaan tuli arviolta 70-vuotias mies. Ihan siisti noin päällisin puolin, ei siis mikään puliveivi, Sanni alustaa.

-Kun tuli kohdalle, niin näin mikä hänellä oli kasvoillaan. No, maski. Mutta ihan paskainen, noin suomeksi sanottuna. Maskissa oli ties mitä painomustetta, ja se oli ruttuinen, ja näki, että sitä oli käytetty sen seitsemän kertaa.

-Eivätkö seniorit nimenomaan ole vaarassa lähteä sinne tuonen lautturille, jos isoflunssa iskee. Niin nämä eivät sitten suhtaudu vakavasti asiaan, hän kummeksuu.

Sanni kertoo asioineensa porilaisessa Prisma-kauppaliikkeessä.

Asiasta kirjoitti myös viihdesivusto.

Mitä THL sanoo kertakäyttöisen maskin käytöstä? Näin:

Samaa kertakäyttö- tai kangasmaskia ei voi käyttää useampaan kertaan. Maski pitää vaihtaa uuteen, jos sen poistaa tai jos se kostuu tai likaantuu. Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana todennäköisesti tarvitset.

Maskia voi käyttää useitakin tunteja, jos se pysyy kuivana ja puhtaana. Maski pitää vaihtaa uuteen, jos sen poistaa tai jos se kostuu tai likaantuu.

Miten toimia, jos maski pitää poistaa iän tai henkilöllisyyden tarkastamiseksi?

  • Käytä käsihuuhdetta.
  • Ojenna henkilöllisyystodistuksesi tarkastettavaksi.
  • Ota maski kasvoiltasi tarttuen korvalenkkeihin molemmin puolin.
  • Pidä maskia samalla poistamisotteella käsissäsi tarkastuksen ajan.
  • Älä laske maskia käsistäsi.
  • Kun saat tarkastajalta luvan laittaa maskin yllesi, pue maski varoen koskettamatta kasvojasi.
  • Käytä käsihuuhdetta.