Taiteilija Johanna Oraksen ja taidekauppias Reijo Oraksen tytär Olivia Oras on kuollut 27-vuotiaana.

Johanna Oras vahvisti tyttärensä kuoleman Ilta-Sanomille. Perhe toivoo sururauhaa eikä kommentoi asiaa tarkemmin. Kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Uuno-media.

Vuonna 1998 syntynyt Olivia tuli tunnetuksi jo teini-ikäisenä sosiaalisessa mediassa. Hänellä oli parhaimmillaan noin 40 000 seuraajaa, mutta suuri huomio alkoi myöhemmin tuntua raskaalta.

– Pelkäsin koko ajan mokaavani vahingossa postaamalla jotain väärin, Olivia kertoi Me Naisille vuonna 2024.

Lopulta hän sulki sometilinsä ja vetäytyi julkisuudesta.

Olivia puhui myöhemmin avoimesti myös vaikeista vuosistaan. Hän kertoi sairastuneensa nuorena anoreksiaan ja kärsineensä sen jälkeen päihderiippuvuudesta. Hän oli osallistunut Minnesota-hoitoon ja kertoi kesällä 2024 tilanteensa muuttuneen parempaan suuntaan.

– En olisi päässyt hoitoon ilman äitiä. Äiti sen paikan löysi, hän sanoi Ilta-Sanomille.

Tuolloin Olivia suhtautui tulevaisuuteen luottavaisesti.

– Olen helvetin ylpeä, että olen tässä pisteessä sen jälkeen, mitä olen kokenut, hän sanoi.

Olivia työskenteli perheensä Kallary-yrityksessä ja oli suunnitellut äitinsä kanssa uuden laukkumalliston. Hän kertoi työskentelevänsä myös tekoälyteknologian parissa.