Kela on ilmoittanut muutoksesta, joka tulee voimaan marraskuun alussa.

Kerralla korvattavaa ostomäärää pienennetään tuotteissa, joista noin 330 000 suomalaista sai Kela-korvausta viime vuonna.

Valtaosa asiakkaista ostaa niitä jo nyt uutta enimmäismäärää vähemmän. Suurempia määriä tarvitsevien kannattaa kuitenkin tarkistaa, että reseptissä on tarvittavat tiedot.

Muutos koskee pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon määrättyjä perusvoiteita.

Marraskuun 1. päivästä alkaen yhtä perusvoidetta voi yleensä ostaa korvattuna enintään 1 000 grammaa tai millilitraa kerrallaan. Nykyisin perusvoiteita voi ostaa yhdellä kertaa korvattuna yhteensä enintään 4 500 grammaa.

Sairastatko näitä? Kelan tukiin muutos

Jos käytössä on useita eri perusvoiteita, uusi enimmäismäärä koskee jokaista niistä erikseen.
Kelalta tieto ensi vuoden rahoista – kaikki eivät pääse osallisiksi

– Uudella enimmäismäärällä halutaan varmistaa, että korvausta maksetaan hoidon kannalta tarpeellisista voidemääristä, Kelan yliproviisori Jaana Harsia-Alatalo sanoo tiedotteessa.

Suurempikin määrä onnistuu

Kela: Tämän ryhmän lääkehoito siirtymässä terveyskeskuksista yksityisille lääkäreille

Jos yhtä perusvoidetta kuluu kolmessa kuukaudessa yli 1 000 grammaa tai millilitraa, tarvittavan määrän voi edelleen saada korvattuna. Lääkärin pitää tällöin merkitä reseptiin vuorokausiannos grammoina. Apteekki laskee sen perusteella kolmen kuukauden tarpeen.

Korvattavien perusvoiteiden valikoima ei muutu. Korvaus on edelleen 40 prosenttia, kun voide kuuluu korvattaviin valmisteisiin ja se on määrätty reseptillä pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon. Reseptissä pitää olla myös tarvittava merkintä ihotaudista.

Aiempi ostos voi vaikuttaa seuraavaan

Ennen marraskuuta korvattuna ostettu voidemäärä voi vaikuttaa siihen, milloin samaa valmistetta saa seuraavan kerran korvattuna. Apteekki tarkistaa ajankohdan asiakkaan puolesta.

Samoja määrä-, ostoväli- ja reseptiperiaatteita sovelletaan myös silloin, kun voiteet hankitaan perustoimeentulotuen lääkkeiden maksusitoumuksella.