Seuraavan uutisen voisi kuvitella olevan satua, mutta se on tutkimustietoa Plymouthin yliopistosta.

Vanhan kunnon Tetris-pelin on nimittäin huomattu auttavan tupakanhimon hillinnässä.

Kun tupakasta vieroittuva käyttäjä pelasi Tetristä, hänen vieroitusoireensa lievittyivät. Aiemmin on jo tiedetty, että samainen peli on lievittänyt stressiä ja traumaperäistä ahdistusta. Mukana tutkimuksessa oli yhdysvaltalaisyliopiston lisäksi australialainen Queenslandin teknillinen korkeakoulu.

Mekanismin selvittäminen vaatii jatkotutkimuksia. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä, että yksinkertaisten pelien visuaalis-spatiaaliset harjoitukset voivat auttaa merkittävästikin ihmismielen ongelmissa.